Hei vaan lukijaystäväiseni! Jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, ennen kuin tulin vuodatukseen, kirjoitin Petäjiä alustalla Blogit.fi. Tai Wordpress tai mikä se nyt ikinä onkaan. Kun en ollut siellä vähään aikaan käynyt (yli vuoteen), niin tämä paikka poisti vanhan blogini. Mukana katosi kaikki vanhat hyvä tmuistot, myöskin arvokkaat osat, taloesittely ja muuta mukavaa. Minulla ei into riittänyt osien kuvaamiseen, joten kirjoitan niistä nopean yhteenvedon tähän. Mukana muutama kuva, mitkä säästyivät!

Jos olet uusi lukija, ei hätää! Saat tietenkin lukea täältä miten kaikki alkoi, mutta osasta 11 pääsee vielä hyvin mukaan tarinaan. Paremmin kuin hyvin, koska siitä alkavat poikien yliopistoseikkailut, eikä ykkössukupolven 'juoni' jatku enää! :)

Photobucket

Tapahtui osassa 1. "Samuel Petäjä, hyvät naiset ja herrat": Petäjien suvun aloittaja oli Samuel Petäjä, 23-vuotias mies. Samuelin vanhemmat olivat kuolleet tulipalossa pojan ollessa kolmevuotias. Täytettyään 18 vuotta, Samuel pääsi viimein orpokodista, jossa oli viettänyt koko siihenastisen elämänsä ja parin vuoden kiertolaiselämän jälkeen hän asettui synnyinsijoilleen Kaunialaan.

Photobucket

Pian Samuel tapasikin tulevan vaimonsa Raisan. 

Tapahtui osassa 2. "Epävarmuutta":Pari kihlautui nopeasti ja kumpikin eteni urallaan mukavasti ja elämä sujkui hyvin. Raisaa alkoi kuitenkin jossain vaiheessa epäilyttäää, josko Samuelilla olisi toinen nainen. Samuel kauhistui ja halusi ehdottomasti todistaa Raisan olevan hänelle se oikea.

Photobucket

Kaikessa hiljaisuudessa he menivät naimisiin.

Tapahtui osassa 3. "Maha-asukki": Pian perheeseen syntyikin jo esikoistytär Milla. Pian Millan syntymän jälkeen Petäjien ovelle paukahti tuiki tuntematon vanha täti, jota Samuel piti epäilyttävänä. Rouva esitteli itsensä Tarjaksi, viattomaksi naapuriksi, joka halusi vain tehdä tuttavallisen tervetulotoivotuksen. Samuel pyristeli Tarjasta eroon, mutta kauhukseen hän huomasi, että vanhalla naisella oli täsmälleen saman muotiset ja -väriset silmät kuin hänellä.

Tapahtui osassa 4. "Syntymäpäiväjuhlia": Tarja oli jo ulkona, kun Samuel jouksi tämän perään ja tivasi, onko nainen hänen äitinsä. Tarja kuittasi naurahtaen, että luulo oli väärä, mutta ymmärrettävä. Samuelin kummastukseksi nainen sanoi, kuitenkin, että hänenkin sukunimensä on silti Petäjä. Se sai miehen ymmälleen ja vihaiseksi.
   Pian Samuel ja Raisa saivat toisen lapsensa, pojan joka nimettin Markukseksi. Milla ehti kasvaa huimasti ja pääsi aloittamaan koulun. Pian Markuskin siirtyi taaperoikään.

Tapahtui osassa 5. "Vierailu": Arki rullasi paikallaan. Milla tapasi ensimmäisenä koulupäivänään Ann-Marie Rankenbergerin, ja tytöistä tuli ensi näkemältä bestikset. Eräänä päivänä Samuel sai puhelun Tarjalta, joka pyysi miestä käymään luonaan vierailulla jonain päivänä. Samuel kieltääytyi, mutta lempeän Raisan suostuttelulla hän löysi itsensä pian vanhan naisen ovelta. Tarja otti Samuelin lämpimästi sisään kaalinhajuiseen taloon, ja painui itse keittämään kahvia. Samuel jäi itsekseen tutkiskelemaan taloa, mutta löysikin salaperäisesti pimennetyn ja myskinhajuisen huoneen. Huoneen seinällä roikkui vanha maalaus, jossa olevat henkilöt näyttivät kumman tutuilta...

Tapahtui osassa 6. "Totuus paljastuu": Tarja löysi järkyttyneen Samuelin maalauksen luota, ja selitti koko jutun. Samuelin äiti Hannele oli Tarjan sisko. Tarja sekä Hannele miehensä Pertin kanssa olivat asuneet yhdessä Kaunialan laitamilla olevassa mökissä, eik,ä heillä ollut ollut lähes yhtään rahaa. Pertillä ja Hannelella oli ollut pieni poika, siis Samuel. Pojan 3-vuotissynttäreiden jälkeen oli mökki oli syttynyt tuleen, ja Tarja oli saanut pelastettua vain pienen Samuelin. Tarja oli murheen murtama, mutta Samuel järkyttynyt ja vihoissaan. Hän tyrkkäsi Tarjan maahan ja rynnisit ovesta ulos. Tarja seurasi tätä pihalle, muttei vanhuuttaan jaksanut juosta tämän perään kauemmas. Samuel juoksi järkyttyneenä kotitn, jossa Raisa rauhoitteli tätä. Asia painui mielen perukoille ja arki muuttui taas normaaliksi. Vuodet kuluivat.

Photobucket

Tapahtui osassa 7. "Polttava syylisyys": Osan alussa näytettiin elämän ja kuolemn rajamailla häälyvää Tarjaa, jonka Viikatemies uhkasi panna tilille teoistaan.

Photobucket

Perhe muutti isompaan taloon homevaurion takia. Milla kasvoi teiniksi ja Markus taaperosta lapseksi. Yllättäen Samuel sai puhelinsoiton ainoana elossaolevana omaseina Tarja Petäjän kuolemasta. Kauhistunut mies muisti kuinka oli tyrkännyt Tarjan maahan ja luuli murhanneensa tätinsä. Raisa sai taas kerran rauhoitella miestään ja he päätyivätkin viettämän yhteistä yötä pitkästä aikaa muutenkin kuin nukkumalla. Viikkoja myöhemmin Samuel meni Tarjan talolle ja löysi sieltä naisen päiävkirjan.

Tapahtui osassa 8. "Muisto": Kuukausia oli kulunut Tarjan kuolemasta ja Samuel lykkäsi päiväkirjan tutkintaa aina vain kaummes. Raisa huomasi olevansa kolmatta kertaa raskaana. Markus alkoi kiinnostua tieteestä ja Milla kirjoittamisesta. Raisan raskaus eteni ja pian syntyikin poika Rami. Vauvasähellyksessä kaikenlaista tapahtui, ja ensimmäinen tulipalo uudessa talossa syttyi. Säikähdyksestä selvittyään Samuel ymmärsi, että oli jo korkea aika käydä läpi Tarjan päiävkirja. Päiväkirjasta paljastui, että Tarja oli myynyt Samuelin vanhemmat miehille, joille he olivat olleet velkaa. Miehet olivat maksaneet Tarjalle joistakin tiedoista ja sitten tuhopolttaneet Hannelen ja Pentin talon. Syyllisyydentuskissaan Tarja oli kuitenkin pelastanut Samuelin palavasta talosta. Saatuaan tietää asiasta, Samuel meni shokkiin.

Tapahtui osassa 9. "Mihin hävinneet ovat vuodet?": Osan alussa on hypätty useita vuosia eteenpäin. Perhe vieraili Tarjan haudalla (Raisa ja Samuel olivat vanhuksia, Milla ja Markus teinejä ja Rami lapsi) ja Samuel oli jo päästänyt irti menneestä. Siinä häntä oli auttanut tapahtumista kirjoittaminen, ja sittemmin eläkkeelle jäänyt Samuel alkoi kirjoittaa romaaneja. Esikoisteos sai nimekseen Päiväkirja, ja se pohjautui Samuelin omaan elämään. Milla tuskaili opiskeluongelmiensa kanssa, ja mietti miksi olikaan mennyt lukioon. Useammankin kerran hän hiippaili baariin kavereidensa kanssa. Kerran hän oli niin kovassa känässä, että näki kirjaimellisesti ufoja taivaalla; Markus siepattiin avaruuteen! Milla elvytti uudelleen kirjoittamisharrastuksensä blogin merkeissä ja Markus käytti yhä enemmän aika tieteen parissa. Hänestä tuli nörttimäinen ja joutui siksi tyttöjen epäsuosioon, mitä valitteli sittemmin kavereilleen. Rami puolestaan kinusi saada aloittaa jalkapalloharrastuksen. Hän sai luvan aloittaa entisen futistähden, Pete Makkosen junnujoukkueessa. Rami sai hyviä kavereita tiimiläisistään Ilarista, Jampasta, Lassesta ja Eskosta. Mukana joukkueessa oli myös pippurinen Silja-tyttönen, jonka kanssa Rami kisaili 'joukkueen parhaan' -paikasta. Rami yritti tehdä vaikutuksen tyttöön, mutta Silja torjui tämän tylysti. Koitti Ramin syntymäpäivä ja hän kasvoi teiniksi. Eräänä päivänä kesken perheen jokapäiävistä juttelutuokiota Milla päätti pudottaa pommin.

Tapahtui osassa 10. "Uutta mahdollisuutta ei annettu": Milla kertoi vanhemmilleen, ettei aiokkaan mennä yliopistoon vanhempiensa suunnitelmien mukaan, vaan muuttaa omilleen lukion jälkeen. Samuel olisi halunnut kuulla lisää ehdotuksesta, mutta Raisan sana oli järkkymätön; ei tule kuuloonkaan! Milla pahoitti mielensä ja vihastui äidilleen ja uhkasi olla puhumatta tälle enää. Talon valtasi jatkuva mykkäkoulu Millan ja vanhempien välillä, jota pojat yrittivät lieventää siinä onnistumatta. Rami vietti yhä enemmän aikaa jalkapallon parissa, ja yritti viedä Siljan huomiota mahtailuyrityksillä. Eräänä iltana treenien jälkeen Silja suuteli Ramia kiihkeästi heidän tapeltua ensin raivoisasti. silja jätti kuitenkin hämmentyneen pojan yksin ja juoksi pakoon tietämättä mitä oli tehnyt. Millan ja vanhempien välinen vihanpito huipentui tytön 18-vuotissynttäreillä, kun pojat houkuttelivt vanhemmat lenkille, valehdeltuaan pitävänsä siskolleen yllätysbileet. Oikeasti Milla kasvoi ja karkasi kotoa, vannoen, ettei enää ikinä astuisi tontille varpaallakaan. Raisa ja Samuel palasivat lenkiltä ja huomasivat Millan kadonneen, koska Rami ei pystynyt pitämään salaisuutta. Raisa itki koko yön menetettyään tyttärensä.. lopullisestiko?

Lue seuraavat osat niin saat tietää miten tarina jatkuu! :)