Osa 12. Yliopistoelämää: Uusia ja vanhoja tuttuja

No joopa, viime osasta on kulunut jo niin paljon aikaa että saan hävetä silmät päästäni. En kehtaa enää edes selitellä, että "on ollu niin kaikkea muuta" ja talk talk talk... Tämäkin osa vaati niin hitosti verta, hikeä ja kyyneleitä, että välillä mietin, jaksanko edes tehdä tätä, kun en saa osia tehtyä ja kuvatkin on niin huonolaatuisia, juoni töppäilee koko ajan, simit käyttäytyy niin totaalisen simimäisesti, ladatut takuuilee, peli bugii, vuodatus ei toimi, kuvat ei lataudu photikseen...

Krhm, tuota en itse kutsuisi angstaamis- tai eipä mitään. Myönnettäköön, että kaikkien edellä mainittujen ongelmien jälkeen, sain osan kunnialla julkaistua ja siitä tuli vieläpä ihan hyvä, enkä siis näillä näkymin voisi sitten mitenkään lopettaa tämän kirjoittamista. Yksi varjopuoli ainakin on se, että osasta tuli tosi pitkä, enkä tiedä kerroinko kaikista tapahtumista tarpeeksi hyvässä järjestyksessä. Nyrkkisääntönäni on, ettei mikään asia saisi jäädä kokonaan unohduksiin ja sitten pomppaisi jossain kohtaa esiin...

Ai niin! Tästä osasta tuli sittenkin osa 12, eikä 11.b. On nimittäin sen verran pitkä ja jotenkin itsenäinen osa. Niin että tuosta osasta 11.a. tulikin sitten vain osa 11. .-)

Tästä tulee aika pitkä alkupuhe, sillä tunnen olevani sen velkaa, vaikka te ette varmaan edes jaksa tätä lukea .-p Mutta vielä yksi asia. Koska viime osast aon kulunut niin paljon aikaa, ja muutenkin, päätin, että tästä edespäin kirjoitan aina tuollaisen "Viime osassa"-jutun, jonka voi lukea muistinvirkistykseksi. Jos kuitenkin tunnet muistavasi viime osan tapahtumat, ei tarvitse lukea... Nauttikaa nyt osasta!

Varoitus! Osa saattaa sisältää vähän kiroilua, varsinkin tuolla loppupäässä, mutta uskon kyllä että kestätte sen.

***

VIIME OSASSA: Markus ja Rami lähtivät yliopistolle jättäen Raisan ja Samuelin keskenään kotiin. Vuosi ei alkanut helposti, vaan heti ensimmäisenä päivänä pojat eksyivät Yliopiston päärakennukseen. He kysyivät neuvoa kahdelta cheerleaderilta, jotka vaikuttivat Markuksen mielestä ilkeiltä ja pahaaenteileviltä. Rami alkoi kuitenkin kiinnostua huutosakista, ja päätti saada jonkun joukosta itselleen.

Vuosi edistyi ja Markus opiskeli ahkerasti kiinnittämättä huomiota naisiin. Rami puolestaan vähät välitti opinnoista ja keskittyi sen sijaan pokaamaan mahdollisimman monta naista. Hän onnistui tavoitteessaan, ja sai huutosakin ilkeän johtajan, Mildredin, parhaan ystävän Jeminan pauloihinsa. Markus epäili Jeminasta koituvan vielä hankaluuksia.

Marraskuun lopussa pidettiin ensimmäinen välikoe, josta molemmat pojat pääsivät läpi. Rami päätti juhlistaa tapausta juottamalla Markuksen humalaan, ja houkuttelemalla tämän iskemään erään Virpin, koripallo joukkueen cheerleaderin. Markus oli kuitenkin niin päissään, ettei Virpi oikein lämmennyt yritykselle. Osan lopussa, seuraavana keväänä, Rami lähti kirjastoon etsimään tietoja lopputyötä varten. Kirjastossa hän tapasi erään vanhan tuttavan...

Osaan:

***

"Silja? Silja Laitinen? Oletko se oikeasti sä?"

"Sen perusteella mitä näin, kun viimeksi katsoin peiliin, niin taidanpa olla", Silja hymähti, harppoi lennokkain askelin Ramin luokse ja halasi tätä lujasti.

"Mitä sä täällä teet?" Rami kysyi. Hän alkoi pikkuhiljaa tointua Siljan aiheuttamasta hämmennyksestä, ja tajuta, kuinka paljon Silja olikaan muuttunut. Silja oli kyllä aina ollut omalla pippurisella tavallaan söpö, mutta nyt hän alkoi olla tosissaan kaunis.

"No, eikös yliopistoon tavallisesti tulla opiskelemaan", Silja naurahti.

"Eikun mä vaan hämmästyin niin paljon sun näkemisestä näin monen vuoden jälkeen", Rami sanoi hivenen syyllistävä sävy äänessään. Silja tiesi Ramin ajattelevan erästä tiettyä hetkeä erään tietyn limsa-automaatin edessä heidän teinivuosinaan, ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta:

"Enkä pelkästään mä oo täällä, vaan yli puolet meidän entisistä joukkuelaisista..." Mutta Rami ei kuunnellut.

"Kuule, mä asun tässä ihan lähellä, haluaisitsä tulla mun luokse vaikka juomaan jotain? Meillä on varmaan paljon kerrottavaa toisillemme..." Rami keskeytti Siljan äkillisen puhetulvan. Kun Silja näytti epäileväiseltä, Rami risti kätensä eteensä. "Tulisit nyt..."

Silja kallisti päätään ja näytti miettivän, mitä voisi hävitä lähtemällä Ramin luokse. Sitten hänen huulensa kaartuivat pieneen hymyyn.

"Hyvä on, mutta nopeasti sitten."

***

Rami ja Silja istuivat olutpullot käsissään olohuoneen sinisellä sohvalla, ja yrittivät kuollakseen keksiä toiselle jotain puhuttavaa. Rami oli ollut väärässä sanoessaan, että heillä olisi paljon kerrottavaa toisilleen.

Lopulta Rami rikkoi hiljaisuuden.

"Öh, sanoitko, että entiset jengiläiset on täällä myös?"

"Joo, me asutaan samassa asuntolassa. Suurimman osan tyttöystävät asuu siellä myös, joten... Onhan siellä aika ahdasta. Niitten mielestä olisi varmaan kiva, jos kävisit joskus moikkaamassa niitä. Mutta nyt mun pitää lähteä."

Silja nousi lähteäkseen, ja Rami vilkaisi kattoon. Tämä oli juuri Siljan tapaista. Viimeksikin se oli lähtenyt ja kadonnut moneksi vuodeksi, Rami ajatteli.

Vilkaisemattakaan taakseen Silja huikkasi: "Nähdään jossain, Rami!" ja lähti kävelemään. Hänen korkonsa kopisivat olohuoneen lattialla... ...nyt käytävän... ...nyt eteisen... ...ja sitten ulko-ovi kävi, eikä kuulunut muuta kuin muiden asuntolassa elelijöiden satunnaista meluamista. Tosin Rami ei kuullut sitäkään.

***

Kevät kului nopeasti opintojen parissa, sitten tuli kesäloma. Pojat eivät tajunneet, minne sekin ehti kadota, kun yhtäkkiä koitti taas syksy, ja toinen lukuvuosi yliopistossa alkoi.

Markus oli kesällä ottanut tavakseen tehdä joka päivä pienen kävelylenkin läheiseen Kastanjapuistoon. Kastanjapuisto oli rauhallinen paikka, eikä aivan keskustassa, joten siellä oli hyvä rentoutua ja lepuuttaa hermoja arjen kiireiden välissä.

Lukukauden alettua Markus ei luopunut tavastaan. Hän tunsi, että tukahtuisi tenttikirjoihin ja esseisiin, ellei pääsisi välillä ulos. Ramilla oli tapana kiusoitella, että Markus oli niin innokas käymään puistossa jonkun tietyn henkilön vuoksi, mutta Markus ei välittänyt. Hän oli vahvasti kiintynyt Kastanjapuistoon.

"Saanks mä istua tähän?"

Kirkas naisääni keskeytti Markuksen mietteet.

"Voinks mä istua tähän?" nainen toisti hiukan kovempaa, arvellen, että Markuksella oli jonkinlainen kuulovamma.

"Ai, tietty voit. Sori, mä olin ajatuksissani...", Markus mutisi.

Oli alkanut sataa vettä.

"Mä oon Rebekka, Rebekka Tervo", nainen esittäytyi.

"Mä oon Markus, Markus Petäjä. Kiva tavata", Markus vastasi hymyillen, ja silmäili Rebekkaa.

Markus ei ollut pahemmin lähestynyt naisia Virpin ja kohtalokkaan iskuyrityksen jälkeen, mutta jokin Rebekan olemuksessa sai Markuksen mietteliääksi. Nyt hän oli sentään selvin päin... Rebekka oli omalla tavallaan hyvin kaunis. Harmaat silmät toivat kasvoihin viisautta, josta Markus piti.

Rebekka osoittautui erittäin fiksuksi ja mukavaksi, ja hän ja Markus tulivat hyvin juttuun. He sopivat tapaamisen seuraavana viikonloppuna Vanhan näkötornin luona.

Vaikka satoi vielä, aurinko alkoi vähitellen tulla esiin pilvien takaa, Markuskin huomasi sen. Sää tuntui kuvastavan hänen mielialaansa.

***

Rami ei ollut kuullut Siljasta sen jälkeen, kun he olivat talvella tavanneet kirjastossa. Hän purki usein huoliaan Markukselle, ja uskollisena veljenä Markus kuunteli Ramin vuodatuksia mihin aikaan päivästä tahansa. Vaikka keskellä yötä.

"Mä en tajua sitä naista!" Rami raivosi. "Ensin me suudellaan, ja sitten se katoaa mun elämästä neljäksi vuodeksi! Sitten mä törmään siihen taas, ja se katoaa, eikä vastaa puhelimeenkaan!"

"Rami, mitä sä oikein keuhkoat? Ainahan sä kailotat siitä, että Silja on sulle yhdentekevä", Markus huomautti ja jäi uteliaana kuulemaan, mitä Rami mahtaisi seuraavaksi keksiä.

"No niinhän se onkin, mutta mä... mä..."

"Rakastat sitä?"

"No en! En varmasti!" Rami kauhistui, vaikka tiesikin salaa puhuvansa täysin omiaan. "Siis sehän vaan... Ja mä..."

"Älä viitsi, Rami", järjen äänenä toimiva isoveli vetosi. "Tämä on ääliömäistä! Joko myönnät rakastavasi sitä, tai sitten unohdat sen, ja keskityt vaikkapa... Jeminaan."

"Älä puhu mulle siitä... cheerleaderista", Rami murahti inhon väristäessä hänen ruumistaan. "Miten joku ihminen voikin olla niin typerä?! Se soittelee joka päivä eri aikoihin, enkä voi enää kohta vedota luentoihin. Mulla kävi hyvä tuuri, kun se on niin paksupäinen, ettei tajua, etten mä missään luennoilla edes käy!" Rami keskytti puheensa vetääkseen henkeä, ja Markus hymyili salaa. Hänhän oli varoittanut pysymään kaukana huutosakista, eikö ollutkin?

Rami jatkoi taas äkeää valitustaan: "Ja se kirottu Mildred! Näätkö sä miten se kattoo mua aina kun näkee mut? Se tyttö aavistaa jotain, sen mä vaan sanon. Jemina voi olla typerys, mutta Mildred ei takuulla ole. Sen etelä-simerikkalaisessa päässä pyörii taatusti jotain."

Markuksen hymy hyytyi. Niin, hänkin oli huomannut huutosakin johtajan, Mildredin katseen. Mildred aavisti jotain, jotain pahaa. Ei totisesti olisi kiva, jos Jeminalle paljastuisi, ettei Rami ollut koskaan ottanut heidän suhdettaan vakavasti. Eikä sekään olisi kiva, jos Mildred jengeineen tekisi Ramin elämästä hankalaa. Jotain olisi tehtävä, ja pian!

***

Eräänä iltapäivänä Rami sitten huomasi Siljan vanhan nimimerkin olevan OnLine-tilassa eräällä chat-palstalla. Rami ei voinut jättää tilaisuutta väliin, vaan otti Siljaan yhteyttä.

Ramster#1: Moi

SilliGirl: Moi vaan

Ramster#1: Mts teet huomenna?

Silligirl: Emt. Kui?

Ramster#1: Haluaisin nähä... Voisinx tulla tapaamaan niitä vanhoja jengiläisii? Ku en oo nähny niit aikoihin... Voitais sen jälkeen mennä kahville tai jotain

SilliGirl: Ai kahestaan?

Ramster#1: Ihan miten haluut, Kaunokainen ;)

SilliGirl: Kai se käy... Mutta älä sano mua Kaunokaiseks tai en lähde mihinkään! >:/

Ramster#1: ;) Näköjään edelleen yhtä pippurinen... Miten haluut, hani. Nähään sitten kahelta teillä. Kaunokainen..........

Ramster#1 kirjautui ulos.

SilliGirl: Haista sinä...

SilliGirl kirjautui ulos.

Niinpä, viittä vaille kaksi, Rami seisoi Siljan asuntolan oven edessä soittamassa ovikelloa. Tajuttuaan myöhään eilen illalla, ettei tiennyt, Siljan asuntolan osoitetta, Rami oli selvittänyt sen Simectan numeropalvelusta nähtyään mainoksen, jossa kerrottiin 'SimCityn olevan kaupunki, jossa pärjää yhdellä numerolla, 01 01 01'.

Silja avasi oven ja tervehti Ramia halauksella. Hän päästi nopeasti irti ja vaikutti kiusaantuneelta.

Silja nyökäytti päätään tuttuun punapäähän päin ja sanoi: "Tunnistat varmaan hänet yhtä hyvin kun mutkin, vai mitä?" Samassa mies ponnahti ylös tuolista ja lähti puolijuoksua kohti Ramia.

"Rami!" Mies karjahti ja ryntäsi puristamaan Ramin kättä ja taputtamaan tämän selkää. "Terve vaan sullekin, Ilari" Rami sanoi vanhalle ystävälleen ja hymähti mielessään. Ilari ei ollut muuttunut yhtään.

"Eikös Markus ole myös täällä opiskelemassa?" Ilari kysyi.

"Joo, tule vaan tapamaan sitä joskus, se ilahtuu", Rami sanoi ja oli hyvillään veljensä puolesta; Markus ilostuisi tavatessaan Ilarin. Ilari oli ollut myös Markuksen hyvä ystävä kouluaikoina.

Rami ja Ilari innostuivat vaihtamaan kuulumisia, kunnes Silja rykäisi heidän takanaan. "Rami, muutkin haluaisi varmaan nähdä sut pitkästä aikaa", hän vihjasi hienovaraisesti.

(tästä hävis kuva)

Ilari hyvästeli Ramin ja virnisti Siljalle. "Älä pistä äijää turhan koville, Silli. Rami on kunnon jätkä." Ramille Ilari iski silmää: "Varo Siljaa, se saattaa räjähtää käsissäs kuin sähikäinen." Sitten Ilari lähti maleksimaan kohti ulko-ovea. Silja irvisti tämän perään ja alkoi patistaa Ramia toiseen huoneeseen.

"Juu juu, tullaan, älä nyt päreitäs polta, Silli", Rami virnisti. Silja lehahti punaiseksi.

Seuraava huone osoittautui jonkinlaiseksi ruokailutilaksi. Huone oli autio lukuunottamatta yhtä pöytää nurkassa. Ja pöydän ääressä istui... Ramin oli pakko hieraista silmiään. Jamppa!? Kyllä, pöydän ääressä istuivat Jamppa ja joku nainen, mutta miten Jamppa olikaan muuttunut.

Rami muisti Jampan rentona nuorena poikana, jonka äiti oli lapsena pakottanut käyttämään typeriä vaatteita ja leikkaamaan hiuksensa nolosti. Sittemmin Jamppa oli alkanut kapinoida äitiä vastaan, käyttää haluamiaan vaatteita, opetella kulahtaneita tanssiliikkeitä ja jauhaa loputtomiin Sim Bubba-purkkaa.

Mutta miltä Jamppa näyttikään nykyään! Ramin edessä istui aikuistunut mies. Ei jäkeäkään rennosta olemuksesta, huonoista tanssiliikkeistä, cooleista vaatteista tai purkan jauhamisesta. Tämä mies puhui politiikasta ja tämän päivän ongelmista, vasemmassa nimettömässä komeili kihlasormus ja vaatteet ja hiustyyli saivat hänet näyttämään kaksikymmentä vuotta itseään vanhemmalta.

"Päivää Rami! Pitkästä aikaa! Miellyttävää tavata. Liity toki seuraamme - ei mutta olempa minä tökerö. Tässä on kihlattuni Ruusa Jyrkkä."

Jamppa viittasi naiseen joka istui häntä vastapäätä. Ruusa hymyili jäykästi Ramille ja hän ja Jamppa jatkuivat keskusteluaan.

Ramia pelotti. Oliko normaalia, että ihminen muuttui niin paljon lyhyessä ajassa. Rami loi kysyvän katseen Siljaan, joka elehtri portaiden suuntaan. Niinpä he liukenivat vähin äänin paikalta.

"Mistä tossa oli kyse? Mitä Jampalle on tapahtunut?" Rami kysyi Siljalta, kun he kiipesivät portaita yläkertaan.

"Noh, se on aikuistunut. Osittain Ruusan ansiota."

"Ansiota vai syytä?", Rami kysyi pisteliäästi. "Jamppaa ei enää edes tunnista samaksi jätkäksi!"

"Se on tulkintakysymys", totsei Silja, jonka mielestä Jamppa oli aina ollut outo tai vähintäänkin ärsyttävä. "Ja muuten, Jamppaa ei enää sanota Jampaksi. Se on nykyään Jarno."

Just, Rami ajatteli.

Yläkerta vaikutti yhtä nuhjuiselta kuin alakerta. Neljä ihmistä oli kokoontunut olohuoneeseen aikaa viettämään. Rami huomasi heidän joukossaan tuttujakin kasvoja.

"Muistat varmaan Eskon?" Silja kysyi ja viittasi sohvalla istuvaan punapäähän. Ja kyllähän Rami muisti. Esko oli aina ollut se kaikkien kaveri ja hilpeä ja pirteä.

Esko nyökkäsi Ramille ja jatkoi sitten tv:n katselua.

Sitten Silja viittasi nojatuolissa istuvaan tyttöön. "Toi on Artemis Rantu, Eskon tyttöystävä", hän esitteli Artemiksen kohottaessa katseensa kirjasta ja hymyillessä Ramille.

Kun Artemis jatkoi taas lukemistaan, Silja viittasi Ramin lähelleen ja kuiskasi tämän korvaan: "Artemis on vähän... Noh, hippi. Se on saanut Eskonkin ajattelemaan uudella tavalla ja... Esko on ottanut etäisyyttä meihin muihin. Välillä se on vähän outo ja mä... Mä pelkään että se vielä tekee jotain itselleen, kun... Sillä on luultavasti jotain tekemistä huumeidenkin kanssa..." Ramin oli hieman vaikea keskittyä Siljan puheeseen, kun tämä oli niin lähellä. Rami kuuli Siljan hengityksen ja melkein tunsi tämän sydämen lyönnit...

Hetkessä lumous oli särkynyt ja hetki oli ohi. Silja viittasi kahta ihmistä, jotka olivat jääneet esittelemättä.

"Sä varmaan muistat myös Lassen? Ja vieressä Lassen tyttöystävä Liisi Naski." Lasse ja Liisi käänsivät katseensa Ramiin, hymyilivät ja nyökkäsivät ja käänsivät sitten taas katseensa televisioon.

Rami oli hämmentynyt siitä, miten tavallisilta Lasse ja Liisi näyttivät. Nähtyään aikuistuneen Jampan ja mahdollista itsemurhaa hautovan huumeisiin sekaantuneen hippi-Eskon, hän oli odottanut jotain pahempaa. Vanhojen kavereiden muuttuminen oli järkyttänyt Rami syvästi. Mutta hän ei halunnut ajatella sitä nyt.

"Eli... Lähdetäänkö me vaikka sinne kahville tai jotain?" Rami kysyi saadakseen järkyttyneen olon häviämään.

Silja empi hetken ja tokaisi sitten: "Hmm, no mennään sitten. Mutta ihan ystävinä vaan!"

Rami virnisti.

***

He olivat päättääneet kävellä läheiseen kuppilaan, SIljan ehdotuksesta. Hän oli sanonut, että raitis ilma tekisi hyvää.

Vähän matkaa käveltyään kaksikko saapui erään toisen asuntolan pihaan.

Eivätkä he suinkaan olleet ainoat, jotka olivat sattuneet ulkoilemaan sinä päivänä siihen aikaan.

Photobucket

Huutosakki. Cheerleaderit. Mildredin jengi. Miksi sitä nyt ikinä saattoikaan kutsua. He joita Rami ja varsinkin Markus olivat vältelleet ja säikkyneet jo yli puoli vuotta, siinä pelossa, että Milderd ja Jemina saisivat tietää Ramin muista naistuttavista...

Nyt he seisoivat tuossa, kuusi tytönhupakkoa, joita tuskin kukaan saattoi ottaa vakavasti, ellei tiennyt keitä he olivat. He olivat kovia. He olivat vahvoja. He olivat häikäilemättömiä ja kieroja. He osasivat saalistaa. Ja kaiken lisäksi he olivat äärettömän typeriä.

Tuisku.

Olivia.

Ilona.

Leena.

Jemina.

Ja tietysti Mildred itse.

"Kas kas, keitäs täältä löytyy!" Mildred huudahti. "Kävelemässä keskellä kirkasta päivää! Onks teil niinku pokkaa tehä tollei? Nuoleskelette tääl pitkin kaupunkii, ei juma."

Jeminan ilme happani.

"No, Rami Petäjä, me ei ollakaan niinku esittäydytty tai jotaa. Mä olen Mildred, ihan kuin sä et tietäis! Sä olet kuulemma tän mun Jempun poikaystävä? Kuuntele nyt tarkkaan koska mä sanon tän vain kerran; Mä suojelen tiimiläisiäni hengelläni, eikä kukaan, kukaan, loukkaa niitä! Etenkään sä! Ja jos mä sattuisin niinku vaik tapaamaan sut jonkun toisen tytön käsipuolesta -"

"Mä en ole pettänyt Jeminaa!" Rami keskeytti hämmästyneenä. "En ikinä! Jemina, en, sä tiedät etten! Tää on vaan mun vanha ystävä, Sil-"

"Mä tiedän kuka tuo hupakko on! Mekin tunnetaan vanhasta takaa, eikö vaan, Silja Laitinen?"

Ilme Siljan kasvoilla, kun Mildred lausui hänen nimensä, kuvasti silkkaa raivoa. Rami ei tiennyt miksi, mutta jotenkin hänestä tuntui, että Siljan ja Mildredin väliseen vihamielisyyteen liittyi muutakin kun Ramin ja Jeminan tapaus. Vanha kauna.

Pitkät tekokynnet naputtivat vaativasti mustaa tekokuituista kangasta samaan tahtiin Mildredin puheen kanssa.

"Hyvä on Rami, mä uskon sua tän kerran, koska Jemppu -" hän loi halveksivan katseen ystäväänsä "-todella pitää susta. Mutta mä varoitan, sä olet mun tarkkailussa. No niin tytöt, eiköhän mennä. Viesti tais mennä perille."

Mildred kääntyi ja johdatti jenginsä pois asuntolansa pihalta. Rami katseli hieman säälivästi neljää muuta tyttöä (Mildredin ja Jeminan lisäksi) , jotka joutuivat elämään Mildredin jatkuvan painostuksen alaisena vain siksi, että halusivat päästä huutosakkiin. Sitten Rami tuli toisiin ajatuksiin. Kyllähän he voisivat koska tahansa erota huutosakista jos se siitä olisi kiinni. Eikö vain?

***

Rami tutki ruokalistaa ja vilkuili Siljaa sivusilmällä. Rami oli vihainen itselleen. Hän ei tavallisesti koskaan jäänyt sanattomiksi naisten edessä, joten hitto vieköön, mikä häntä vaivasi? Miksi, miksi hän ei ikinä saanut keksittyä puhuttavaa ollessaan Siljan kanssa kahden kesken?

Tarjoilija saapui onneksi pian, ja nuoret saivat annoksensa tilattua. He ottivat vain kevyet jälkiruoat, koska kumpikin oli menettänyt ruokahalunsa vaivaantuneen olon vuoksi.

Tarjoilijan lähettyä, jotain tekemistä saadakseen, Rami laittoi ruokalistan sivuun ja joi kulauksen vesilasistaan. Sitten Silja katkaisi hiljaisuuden.

"No, mitenkäs... Mitenkäs Markus pärjäilee?"

"Markus?" Rami kysyi tyhmästi jääden taas sanattomaksi aivojen lyödessä tyhjää. Mahtoiko Sijastakin tuntua samalta?

"Joo, öh, sun veli?"

"Jaa se Markus! No sehän siis.. Tai no ihan hyvin. Se opiskelee paljon ja... Niin."

"No onko sillä ketään sellasta tiettyä?"

Ramilla meni hetki tajuta mistä Silja puhui. "Ai, no ei oikeestaan. Sillä oli tavallaan yhen illan juttu yhen Virpin kanssa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Ja kyllä se yhtä Rebekkaakin tapaili, mutta jälkeenpäin Markus haukku sen hulluksi. Ja oli kai vielä joitan muitakin, joiden nimiä en muista."

"Mitä tapahtui? Miksi ne suhteet ei toimineet?" Silja uteli. Luontainen juorukellon vaisto alkoi taas heräillä.

Rami alkoi selittää, mutta tarjoilija saapui taas paikalle tällä kertaa annoksia tuoden. Jo hyvään vauhtiin päässyt keskustelu tyrehtyi kunnes Silja aloitti sen uudelleen, hieman eri kulmasta kuin äsken.

"No riittää jo Markuksesta. Onko sulla ollut jotain säpinää jonkun kanssa?"

Rami ajatteli hetken kaikkia niitä naisia, joiden kanssa oli viettänyt fuksivuonna aikaansa. Lauraa, Iroa, Katya... Ja tietysti Jeminaa. Sitä kammotusta. Rami ei tajunnut, kuinka oli joskus voinut pitää sellaisia tyhmiä kanoja kuin Mildredin sakkia vetävinä. Normaalisti hän olisi kehuskellut naiselle kaikilla suhteillaan, ja teeskennellyt välinpitämätöntä. Niin hän yleensä sai naiset kiedottua pikkusormensa ympärille. Vuosien kokemuksen perusteella, hän epäili ettei Silja olisi lähelläkään sellaisten ihmisten älykkyystasoa, joihin mokoma temppu olisi voinut tepsiä. Mutta rehellisyyshän loppujen lopuksi maan perii...

"Ei, ei mulla ole ollut mitään vakavaa, eikä oikeestaan mitään sellasta vähemmän vakavampaakaan", Rami selitti pokkana.

Silja kohotti toista kulmaansa saaden Ramin punastumaan, mutta ei kuitenkaan jatkanut aiheesta.

"Entäs sä? Onkos Sulla ollut mitään "säpinää", vaikka jonkun jengiläisen kanssa?" Rami kysäisi, ja siinä samassa hän katui kysymystään. Silja käänsi katseensa pois ja meni vaikean näköiseksi.

"No muuten, en huomaanut että Ilarin tyttöystävä asuis teillä. Mutta kai sillä ny sentään on sellanen? Kai Ilarilla?" Rami kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta ja sanoen ensimmäisen asian joka päähän pälkähti. Melkein heti sen jälkeen Rami tajusi valinneensa sanansa jälleen väärin. Siljan silmät alkoivat punertaa ja hän katsoi lautaseensa, vältellen entistä enemmän Ramin katsetta. Vähän ajan hiljaisuuden jälkeen hän katsoi viimein Rmaia silmiin ja sopersi:

"Rami... Ilari on amerikkalaisen jalkapllojoukkueen kapteeni. Ja se... Rami kuule, kyllä sä tiedät, että kapteeni ja huutosakin johtaja... Mildred, Rami, Mildred." Viimeiset sanat Silja kuiskasi, aivan kuin olisi pelännyt Mildredin kuulevan.

Ramin leuat pysähtyivät kesken pureskelun. Mildred? Se Mildred? Rami oli jo ihmetellä ääneen, kunnes tajusi sulkea suunsa ja antaa Siljan päästä yli tunnekuohusta, jonka Ramin kysymys oli aiheuttanut. Sitten kuvio alkoi hiljalleen selvetä. Silja-Ilari-Mildred, miksei hän ollut heti tajunnut?

***

SAMAAN AIKAAN TOISELLA PUOLEN KAUPUNKIA:

Perjantai-iltaisin monilla opiskelijoilla oli yleensä treffit sovittuna. Niin myös Markuksella. Hirveän moni ei kuitenkaan valitsisi tapaamispaikakseen Vanhaa nälötornia, joka kaikkien mielestä oli suhteellisen rappeutunut ja kulahtaneen näköinen. Markuksen deitti oli kuitenkin suostunut hyvillä mielin tapaamaan tornilla.

Kellon tullessa varttia yli kahdeksan, Rebekka Tervo asteli paikalle.

"Ai hei, sä tulit!" Markus huudahti huojentuneena. Hän oli jo ehtinyt pelätä, että Rebekka tekisi oharit.

"No tietysti mä tulin, mehän sovittiin", Rebekka hymähti.

Markus nuosi ylös tervehtiäkseen Rebekkaa paremmin, muttei sitten osannutkaan sanoa mitään. Hän tyytyi katselemaan Rebekkaa, Rebekan tuijottaessa takaisin.

Sitten katulampun valo osui Rebekan kasvoihin saaden punapään odottavat piirteet kauniisti esiin. Markus henkäisi ja rohkaisi mielnsä.

"Sä näytät hyvältä tänään", hän sanoi hapuilevasti, mutta yrittäeen kuulostaa vakuuttavalta ja ihailevalta.

"Ai, kiitos", Rebekka sanoi ujosti.

Rebekan hymy toi Markukselle lisää rohkeutta ja hän kohotti kätensä sipaistakseen tämän olkapäätä. Tämä osoittautui kuitenkin virheliikkeeksi, sillä Rebekka huitaisi käden pois.

"Älä koske! Mulla on poikaystävä, senkin törppö!" Rebekka kiljahti.

Markuksen silmät laajenivat. Siis mitä hemmettiä Rebekka sitten teki treffeillä Markuksen kanssa, jos hänellä oli poikaystävä? Esitettyään tuon kysymyksen tytölle itselleen, Rebekka ärähti:

"Nää ei ole mitkään treffit, senkin tomppeli! Mä tulin tänne vaan koska olen täällä ekaa vuotta, ja haluan saada sut kirjottamaan sen laamaeseen puolestani! No, meikä häipyy, mun poikaystävä Juri-Petrik odottaa tuolla."

Markus järkyttyi. Rebekka oli vaikuttanut niin mukavalta. Ja nyt hän halusikin vain käyttää Markusta hyväkseen.

Markus katseli kun Rebekka käveli loukkaantuneena pois paikalta kahden muun ihmisen luo, jotka seisoivat lähistöllä. Hän tarttui toista henkilöä kädestä ja sanoi keimailevasti: "Moi Juri-Petrik! Kiva nähä, kulti!"

Juri-Petrik vetäisi kätensä irti ja huusi: "Näpit irti, hei! En enää pidä susta... Tapasin tän Jasminnan ja se on aika hurmaava. SItä paitsi tiiän et oot pettäny mua sen naapurin Kostin kans. Ja just äsken flirttaist tolle randomille!"

Rebekka katsoi ensin järkyttyneenä Juri-Petrikiä, sitten vihaisesti Markusta ja lopuksi raivoisasti vieressä seisovaa Jasminnaa.

"Mut se ei oo totta, se lähenteli mua -" ("Enpäs!" Markus huusi väliin.)

"-ja se Kostiki se on sellane..."

"Joo, joo! Tuu Jasminna, me häivytää!"

Jasminna katsoi hetken hurmioituneena Juri-Petrikiä ja lähti sitten tämän kanssa pois paikalta, niin että Markus jäi kaksin vihaisen Rebekan kanssa.

Rebekka kääntyi vihaisesti kohti Markusta ja huusi itkun partaalla:

"Sä! Sä pilasit mun elämän! Juri-Petrik jätti mut, onko nyt kiva?"

"Ei se kylläkään mun syy ollut", Markus aloitti ärsyyntyneenä. Oli tytöllä vielä otsaa tulla syyttämään häntä tapahtuneesta!

"Älä selitä, se oli sun SYY!" Rebekka kiljui hysteerisesti.

"Joo joo, mä lähen", Markus murahti ja lähti kävelemään haluten mahdollisimman kauas hullusta Rebekasta.

Kulman takana, kun Rebekka ei enää nähnyt, Markus painoi päänsä käsien varaan ja purki tunteitaan. Miksi hänen naisjuttunsa päättyivät aina huonosti?

***

Ystävien välisten treffien jälkeen Rami ja Silja seisoivat Siljan asuntolan portailla. Rami puhui jotain tehdäkseen, sillä tilanne oli alkanut muuttua taas hieman kiusaantuneeksi.

"Mulla oli kivaa. Kiitos tästä. Otetaan joskus uusiksi. Ja oli kiva nähdä niitä vanhoja jengiläisiäkin...", Ramin puhe hiipui vähiitellen yöhön.

Rami hivutti hiljalleen kätensä Siljan käteen, joka hämmentyi, muttei vetänyt kättään poiskaan.

Rami katsoi Siljaa silmiin, ja näki kyyneliä. Jostain syystä se ei ollut lainkaan hämmästyttävää, vaikka Rami tajusikin hämärästi, ettei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Siljan itkevän.

"Silja...", Rami aloitti ääni karheana, mutta Silja keskeytti hänet.

"Rami, sä et ymmärrä. Ilari oli mun paras kaveri. Joukkueessa... Ja muutenkin. Mä olin aina se outo tyttö, joka pelas futista poikien joukkueesssa, eikä ollut yhtään tyttömäinen. Ilari ymmärsi mua. Ja mä olin imarreltu. Tietenkin mä aloin tykätä Ilarista eri tavalla, sillä tavalla... Mutta kun me oltiin ysiluokalla, ja se Mildred alko ilmestyä harkkoihin yhä useammin... No mä tiesin silloin, että peli oli oli menetetty. Mutta se sattuu vieläkin, Rami, paljon. Mä näen Ilaria joka päivä, ja Mildred pyörii täällä koko ajan."

Rami tuijotti Siljaa hämmentyneenä. Miksei hän ollut koskaan tajunnut harkoissa ollessaan mitään tällaista?

"Mut... Entäs mä? Kun me suudeltiin sillo vuosia sitten, mä luulin.."

"En mä tiedä, Rami, sä vaikeutit asioita paljon. Mä rakastin Ilaria, mutta säkin olit tavallaan kiinnostava ja - vaikka aika kusipää välillä - mukava. Mä oikeesti välitän susta, usko mua, mä vaan..." Loput lauseesta peittyivät äänekkääseen nyyhkimiseen, joka aiheutui siitä, että Silja oli viimein murtunut täysin ja oli nyt aivan suunniltaan surusta.

Ramin kävi Siljaa niin sääliksi, että hän veti tytön lähelleen ja hukutti Siljan itkun pitkään suudelmaan.

"Ja tällä kertaa", Rami kuiskasi suudelmien välistä. "Mä en anna sun karata luotani."

***

Sunnuntai-aamuna se odotettu ensilumi, joka viime vuonnakin oli jäänyt väliin oli ilmestynyt pihamalle, ja ympäröi nyt valkoisena vaippana paitsi poikien asuntolaa, myös koko kampusta. Monia se ei kuitenkaan jaksanut hetkauttaa niin paljon. Nimittäin tieto siitä, että Rami Petäjä ja Silja Laitinen seurustelivat, oli vuotanut koko kampukselle, ainakin niille, joita sellainen tieto saattoi vielä teini-iän jälkeenkin kiinnostaa. Se merkitsi väistämättömästi siis myös sitä, että Mildred ja Jemina saisivat tietää asiasta pian, elleivät jo tienneet.

Myöhään illalla Markuksen oli vielä väsättävä esseetä seuraavaksi päiväksi.

Juttelunhaluinen Rami pujahti ovesta sisälle ja sulki sen perässään. Rami veti tuolin esiin ja istahti.

"Kuule Markus", Rami aloitti. "Mä olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen, että... Sun täytyy auttaa mua! Auta-auta-auta-auta kiltti Markus ihana isoveljeni!"

Markus hymähti. "No mitä tällä kertaa?"

"Mitäkö?" Rami huudahti. "Mitäkö?! Musta ja Siljasta juorutaan ympäri kampusta ja kohta Mildred saa tietää ja raivostuu kun loukkasin Jeminaa ja sitten se ihan varmasti murhaa mut, menikö perille?"

Markus painoi katseensa alas. Niin, se juttu. Tässä vaiheessa tuntui vähän masentavalta sanoa voitonriemuisesti: 'Mähän sanoin.'

"No mä yritän keksiä jotain... Mutta yhdellä ehdolla!"

"No mikä se on?"

"Oikeesti selvitetään tämä asia. Heti huomenna mennään vapaaehtoisesti suden suuhun. Ihan totta, sä olet liian vanha tällaiseen liioiteltuun yläaste-meininkiin!"

Rami oli hetken hiljaa. Sitten hän nyökkäsi hitaasti ja kysyi: "Jos lupaat että sulla on suunnitelma valmiina. Mistä me se edes löydetään?"

"Eikös se ole ilmiselvää? Päärakennukselta tietty."

***

Aamupäivällä Markus ja Rami olivat valmiita lähtemään päärakennukselle. He odottelivat enää Siljaa, joka oli pyydetty mukaan siksi, että asiat saataisi varmasti selviksi. SIlja oli ensin ollut haluton lähtemään, mutta Rami oli lopulta painostanut hänet mukaan.

Silja saapuikin pian ihmetellen suureen ääneen, miksi tämä oikein oli tehtävä.

Kävelymatka päärakennukselle kesti noin vartin, jonka aikana Rami ja Silja ehtivät esittää tusinan vastaväitteitä, mutta Markus pysyi lujana. Hän oli kertakaikkisen varma suunnitelmastaan.

Päärakennnuksen aulassa Markus kertoi käväisevänsä lainaamassa yhden biologian kirjan kirjastosta, päärakennuksen itäsiivestä. Markus vannotti tulevansa takaisin ihan pian, ja käski Siljan ja Ramin odottaa aulassa.

"Tiiätkö, mä olen aina halunnut ostaa tosta koneestä MP3:sen. Eikä Markusta varmaan haittais jos me odotellaan tossa viereisessä huoneessa... Kun mä en muutenkaan haluaisi seistä tässä kaikkien töllisteltävänä. Noi kaikki on ihan varmasti kuulleet meistä!" Silja kuiskasi.

Niimpä he siirtyivät viereiseen pieneen tilaan, jossa ei ollut muuta kuin outo kone, josta sai ostettuapienelektroniikkaa halvalla, ja ovet vessoihin.

Samassa naisten vessan ovi kävi, ja yksi cheerleadereistä, punapäinen Ilona käveli ulos. Ennen kuin ovi läimähti kiinni, Rami ja Silja ehtivät nähdä vilauksen Mildredistä. He jähmettyivät kauhusta, ei tämän näin pitänyt mennä!

Ilmeisesti myöskään MIldred jengeineen ei ollut kuvitellut Ramin ja Silja ilmaantuvan paikalle, sillä Ilonan ilme oli hyvin hämmentynyt. Vähitellen se kuitenkin muuttui ilkeäksi virneeksi. Cheerleaderit olivat selvästi suunnitelleet jotain.

Pian myös itse Mildred astui ulos vessasta, ja Ramin sydän pomppasi kurkkuun, kun taas Siljan sydän tuntui putoavan jonnekin vatsan tienoille. Myös Mildred näytti ensin yllättyneeltä, sitten ilkeän omahyväiseltä.

"Ai, te satuittekin paikalle, seuraamaan esitystä", hän naurahti osoittaen sanansa Siljalle ja Ramille. "No, mähän kyllä varoitin sua Rami, tästäpä opit, kun me siis niin todd. tuhotaan sut lopullisesti! DAA!"

Vessan ovi oli jäänyt auki, ja nyt Mildred huikkasi taakseen: "Jemppu! Ala tulla jo, sua odotetaan. Tuu. Nyt. HETI!"

"Eikä, mä en näytä yhtään ihkulta!" Jeminan ääni kuului vaimeasti jostain vessan perukoilta.

"Niin on tarkoituskin, senkin ääliö!" Mildred karjahti vihaisen turhautuneena. "Nyt liikettä niveliin!"

Kuului huokaus ja Jemina ilmestyi oven rakoon. Hänen kasvonsa näyttivät siltä, että joku oli tökerosti meikannut näyttämään ruhjotulta. Rami ei vieläkään ymmärtänyt, mikä tämän kaiken tarkoitus oli.

Jemina käveli ystäviensä luo, niin että Rami ja Silja näkisivät hänet paremmin. Jeminan yrittäessä väkisin vääntää kasvoilleen surkeaa ilmettä Mildred hymyili teennäisesti ja huusi sitten raikuvasti:

"Kuulkaa kaikki! Varokaa tota Rami Petäjää, se on siis niinku hullu ja pahoinpitelijä petturi. Eilen illalla se pahoinpiteli mun parhaan ystävän Jeminan, koska Jemina yritti jättää sen, kun Rami oli pettäny sitä ton lutkan, SIlja Laitisen kaa! Eli pysykää siis kaikki kaukana siitä, se on siis ihme pedofiili!"

Suurinta osaa kampuksen väestöstä tämä uusi tieto ei näyttänyt kiinnostavan tippaakaan, mutta jokunen opiskelija huoneeseen tuli, katsomaan, mitä oikein metelöitiin. Yksi heistä oli joku tuntematon naikkonen, joka tuijotti Ramia suu auki. Toinen oli Ilari, Mildredin poikaystävä ja entinen Ramin ja Siljan futis-jengiläinen.

"Mä oon hyvin pettyny", Ilari sanoi selvästi järkyttyneenä.

Ramin teki mieli nauraa, mutta tilanne oli kuitenkin sen verran kiusallinen, ettei hän oikein viitsinyt. Koko Mildredin juoni oli kerrassaan naurettava. Ketkä tällaista edes tekivät? Simerikkalaiset teinit typerissä yliampuvissa lukio-sarjoissa. Toisaalta, ihmiset olivat kyllä sen verran hölmöjä, että Rami joutuisi todella inhottavaan tilaneeseen, jos Mildrediä uskottaisiin. Jotenkin ihmisille olisi kerrottava totuss.

Kuin taikaiskusta Markus ilmaantui paikalle. Hän oli selvästi juossut paikalle kuultuaan meteliä. Ei, sunnitelma ei tosiaankaan ollut mennyt näin. Mutta nyt ei auttanut muu kuin improvisoida.

"Sä siellä, Mildred!" Markus karjahti niin vakuuttavasti kuin suinkin osasi.

Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Markus oli jo harpponut Mildredin luo, ja heitti mukanaan olevasta vesipullosta vedet tämän päälle. MIldred kirkui, Jemina tirskui, Rami ja Silja nauraa räkättivät ja Markus huudahti kaiken keskelle: "Herää jo!"

"Yääh!" Mildred kirkui ja hysterisoi tilannetta. "Mun meikit meni p-i-l-a-l-l-e! Hyi hyi hyyyyyi! Ja Jemppu turpa kii, tää on kamalaa!"

Jemina lakkasi siinä samassa hihittämästä ja veti kasvoilleen huolestuneen ilmeen. Mildred ei välittänyt. Hän näytti siltä ei voisi tappaa jonkun, ihan silkasta raivosta.

Mutta Markus kävi hyökkäykseen.

"Mitä hemmettiä sä täällä oikein huudat? Että mun veli, mun veli, olis joku pettäjä ja naistenhakkaaja? Toi on ehkä säälittävin väite, jonka mä olen koskaan kuullut, ja se on jo aika paljon sanottu, kun ottaa huomioon olosuhteet ja sen että mä olen opiskellut sun ja sun säälittävän huutosakin kanssa samalla kampuksella kohta kaksi vuotta!"

Mildred näytti järkyttyneeltä ja avasi vihaisena suunsa väittääkseen vastaan, mutta Markuksella oli vielä sanansa sanottavana.

"Ja koko tää juttu! Miksi sun muka pitäisi kostaa yhtään mitän yhtään kenenkään Jeminan puolesta. Rami ei ole tehnyt mitään väärää - tai no oikeestaan onhan se - mutta se ei ole sun asia! Ja miten naurettava yritys. Me ei hei olla misään teinidraama-sarjassa, joiden keskellä sä olet ilmeisesti viettänyt koko elämäs! Me ollaan yliopistossa, ja täällä pitäis ongelmat ratkaista aikuisten tavalla, mutta jos ei niin ei!"

Mildred näytti saaneen puhekykynsä takaisin.

"Siis mitä? Kuka vitun luuseri sä oot, ja miksi tuut aukomaan päätäs asioista, jotka ei niinku todd. kuulu sulle, daa! Jätä mut ja mun bisnekset rauhaan ja häivy mun kampukselta. Mä hallitsen tätä paikkaa nyt ja ikuisesti, eikä tommonen vitun surkimus maha mule mitää. Nyt suksi kuuseen, dorka!"

MIldred näytti saavan tarpeeksi ja käveli lanteitaan keikutellen poispäin jättäen toisarvoiset omaan arvoonsa. Kun kukaan ei juossut hänen kintereilleen, hän näytti tuohtuvan entistä enemmän.

"NO? Mis te ootte, Jemmpu, Ilona! Pistäkää nyt vauhtia jos haluutte vielä kuulua suosittujen joukkoon!"

Jemina näytti heräävän lumouksesta.

"Tietty, Mild, mä oon tulossa! Oon jo melkein siellä. Oota! Älä mee! Haluun olla suosittu!" Jemina näytti järkyttyvän ajatuksesta, ettei olisikaan enää suosittu.

"Entäs sä, Ilona!" Mildred äyskähti yhteen puristettujen hampaiden lomasta.

Ilona näytti empivän. Sitten hän näytti tekevän jonkinlaisen päätöksen.

"Ei."

"MITÄ? Miten niin 'Ei'? Mitä sä sillä tarkotat?" Mildred tivasi.

"Mä tarkoitan sillä, etten aio tulla sun mukaan. Ja mä eroan kans huutosakista. Enkä... Enkä halua olla enää missään tekemisissä sun kanssa." Ilona puhui tarkerrellen, mutta selvästi ja rauhallisesti.

Tämä näytti olevan viimeinen pisara Mildredille. Hän näytti räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. MIldred ravisti heilautti hiuksiian ja naksautteli kieltään kärsimättömästi. Sitten hän sanoi:

"Ilona, viimenen tilaisuus. Tuu nyt ja saat anteeks. Jos et tuu nyt, ei tarvi tulla enää ikinä!"

Mutta Ilona pysyi lujana.

"Lälläslää, enpä taida tulla. Viime päivinä mä, Olivia, Leena ja Tuisku ollaan alettu tajuta, että se oot hirveä ja ilkeä. Me ei haluta olla enää missään tekemisissä sun kanssa."

Mildred ja Jemina käänsivät selkänsä muille.

"Okei, Jemppu, ollaan siis kaksin tästä edespäin." Muille hän huusi taakseen: "Mä häivyn ja voitte uskoo, että tää ei jää tähän. So long suckers!"

Mildredin ja Jeminan mentyä Markus katsoi Ilonaa. Hän tajusi ensimmäisen kerran, miten kaunis tämä oli. Äkillisessä itsevarmuuden puuskassa hän hymyili leveästi sievälle punapäälle.

Ilona hymyili epävarmasti takaisin. SIlja pani tapahtuman merkille taustalla. Olisikohan..?

***

OSAN LOPPUNÄYTÖS:

"Eiköhän nosteta malja. Meille!" Markus kajautti pöydässä.

"Meille!" Muut kolme toistivat.

Oli kulunut kaksi vuotta. Petäjän poikien loppuaika opiskelujen parissa oli kulunut oikein rauhallisesti. Kaikkien opiskelut olivat päättymässä, paitsi vuottta vanhemman Ilonan, joka oli valmistunut vuotta aikaisemmin. Ilona ja Markus olivat alkaneet seurustella toisen lukuvuoden jälkeisenä kesänä, ja nyt Markus ja Rami olivat kutsuneet tyttöystävänsä juhlistamaan päättäjäisiä. Nyt jokainen oli hetken aikaa hiljaa ja mietti kulunutta neljää vuotta.

Rami mietti mitä kaikkea oli oppinut. Yliopisto oli kasvattanut häntä sittenkin... Ainakin sen, että Silja on aina oikeassa. No joo, ja entisten futis-jengiläisten tapaaminen silloin kaksi vuotta sitten oli opettanut, että ihmiset muuttuvat, ja se pitää vain hyväksyä. Ja ehkä hieman vastuuta asioista ja sitoutumista.

Silja tiesi kyllä mitä yliopisto oli opettanut hänelle. Sen nyt ainakin, että hänen piti olla varmempi tunteistaan ja uskaltaa näyttää ne. Ja oppia nielemään ylpeytensä ja myös myöntämään olemansa väärässä.

"Markus, sullahan on huomenna loppukoe. Jännittääkö?" Silja kysyi.

"Hah, tietäisit vaan kuinka paljon!" Markus naurahti.

Markus oli oppinut itsevarmemmaksi ja vähän avoimemmaksi ja tietysti rohkeammaksi. Välikohtaus Mildredin kanssa oli kai sittenkin ollut omalla tavallaan hyödyllinen. Markus oli myös huomannut olevansa melko hyvä pelastamaan Ramia milloin mistäkin pulasta.

"No, onhan se ihan hyvä että päästään välillä pois kampukselta", Markus jatkoi. "Ja me päästään muuttamaan viimeinkin yhteen, vai mitä, kulta?"

"Varmasti", Ilona hymyili. Ilona oli sitä mieltä, että hän ei ollut enää niin miellytyshaluinen kuin ennen. Hän uskalsi sanoa oman mielipiteensä, eikä välittänyt niin paljoa siitä, mitä muuta hänestä ajattelivat.