Hirveä hinku saada osa julki, menkää äkkiä lukemaan!

***

Taksin kirkkaat takavalot loistivat hämärässä yössä. Kuljettajan rannekellon digitaaliset numerot loisitvat yhtä punaisina, 22:48. Matka yliopistolta oli kestänyt ikuisuuden.

Vihdoin taksi pysäytti ison, jykevän, vaaleansinisen talon eteen. Matkustaja havahtui syvästä unesta, ja maksoi ajamisesta ärtyneelle kuljettajalle. Mies laskeutui takaperin pois autosta ja jäi katsomaan, kun sen kuljettaja kaahasi pois paikalta.

Rami Petäjä asteli varmoin askelin lapsuudenkotinsa ovelle. Oli niin myöhä, että hän arveli ettei kukaan olisi enää valveilla.

Riisuttuaan ulkovaattensa, Rami katseli ympärilleen. Oli kuin melkein mikään ei olisi muuttunut neljässä vuodessa.

Samat punaviinit pöydällä, Rami naurahti itsekseen. Ja pihakin on vielä laittamatta, vaikka äiti on puhunut niistä hiton pensaista jo viimeiset kymmenen vuotta!

Rami kääntyi ympäri ja lähti tarkistamaan oliko muualla talossa aivan samanlaista kuin ennenkin. Hän sai kuitenkin yllättyä; Raisa ja Samuel olivat sittenkin vielä valveilla - tai ainakin melkein.

Samuel näytti nimittäin siltä, että hänet oli pakotettu vaimonsa seuraksi, kun tämä luki kirjaa. Ramin kasvoille levisi hymy, kun hän katseli vanhempiaan. Raisa tutkiskeli kiinnostuneena kattoa kirjansa unohtaneena, ja Samuel nukkui seinää vasten tasaisesti kuorsaten. Yhtäkkiä RAisan harhaileva katse osui Ramiin.

"Herttinen sentään! Me odotimme sinua vasta aamuksi!" vanha nainen huudahti ja pomppasi ylös sohvalta, joka muuten näytti olevan aivan uusi. Samuel hätkähti pöllämystyneenä hereille.

Raisa syöksähti halaamaan poikaansa onnenkyyneleet silmissään. He oliva vihdoin saaneet kuopuksensa ja perijänsä kotiin.

Raisa väistyi syrjemmällä pyyhkimään silmiään, tehden tilaa Samuelille, joka tervehti poikaansa käden puristuksella ja selkään läimäyttämisellä.

"Poikaseni!" Vanhus huudahti. "Mukavaa saada sinut taas kotiin."

He siirtyivät uuden sohvaryhmän luo keskustelemaan. Ramia hymyilytti. Oli hänelläkin ollut kotiaan ikävä, tosin ei hän sitä myöntäisi.

Rami ei osallistunut keskusteluun monellakaan sanalla. Hän kuunteli vanhempiensa juttuja vain puolella korvalla, sillä mielessä pyörivät erään tietyn henkilön kasvot...

Rami havahtui vasta kun hänelle esitettiin kysymys.

"No, onko tänne odotettavissa naisseuraa?" Raisa uteli kärkkäästi kummallinen ilme naamallaan. Rami tunsi punastuvansa.

"Ee... Ehkä on, ehkä ei", Rami vastasi viekkaasti, päättäen olla tyydyttmättä äitinsä tiedonjanoa vielä tällä kertaa.

***

Rami heräsi siihen ompelukoneen pehmeään surinaan. Hän raotti silmiään ja näki äitinsä istumassa ompelukoneen ja valmistuvien verhojen parissa. Rami kömpi makuupussistaan pois ja jäi haukotellen sen päälle makoilemaan.

Selkää särki. Ramin oli ollut pakko nukkua vintiltä löydetyssä makuupussissa, sillä hän oli valinnut sen ennemmin kuin kylmän sohvan. Näin jälkeenpäin ajatellen kylmä sohva olisi ehkä ollut parmepi kuin kova lattia. Tai kaikkein mieluitenhan Rami olisi valinnut sängyn, mutta ei talossa ollut sellaisia kuin yksi, ja se oli Raisan ja Samuelin käytössä. Millan, Markuksen ja Ramin huoneet oli nimittäin tyhjennetty lasten lähtiessä pois kotoa, eivätkä Raisa ja Samuel olleet tajunneet Raminkin tarivtsevan nukkumapaikan.

Sitä se vanhuus teettää, Rami ajatteli huvittuneena noustessaan ylös ja lähtiessään selkäänsä pidellen kohti keittiötä. Raisa huomasi Ramin heränneen ja lähti tämän seuraksi juomaaan kahvia.

Pian myös Samuel liittyi heidän seuraansa kirkkaan turkoosissa pyjamassaan. Perhe hörppi hetken aikaa kahvia sinisistä mukeistaan.

"Ensi yöksi saatte hommata mulle kunnollisen sängyn", Rami naurahti vähän ajan päästä.

Raisan kasvoilla käväisi epäilevä ilme.

"Niin tuota... Pelkään pahoin, että joudut nukkumaan makuupussissa vielä toisenkin yön..." Raisa sanoi hiljaa."Me olemme nimittäin aikeissa myydä tämän talon, enkä näe mitään syytä ostaa uutta sänkyä muutamaksi yöksi."

Ramin suu lokshati auki.

"Mi... Myydä? Eihän... Ei se... Ai mitä tästä talosta?!"

Raisa hymyili huvittuneesti.

"Olen pahoillani, kultaseni, halusimme isäsi kanssa kertoa vasta tänään, kun olit niin väsynyt matkastakin. Niin, myymme tämän talon. Nimittäin meistä on alkanut tuntua, että tämän talo on vähän... ankea ja tyhjä. Pihakin on vielä laittamatta! Ja me ajattelimme... Noh, ehkä tulevien lasten olisi parmepi kasvaa jossain muualla. Tässä talossa on myös pahoja muistoja..." Raisan ääni hiipui kuulumattomiin.

Rami arvasi "pahojen muistojen" tarkoittavan sisartaan Millaa, joten hän halusi johdattaa keskustelun nopeasti muualle.

"Aivan! Tuossa on kyllä perää", Rami aloitti.

"Ja meillä on oikeastaan jo talokin ostettuna... Ja tuota... Muutamme sinne... Krhm, lähipäivinä, heti kun paperisota saadaan selviteltyä. Talon entinen omistaja näet kuoli äskettäin ja onhan siinä vähän selvittelyä", Samuel kertoi nopeasti. Rami hämmentyi hiukan tiedosta, että hänen vanhempansa olivat ostaneet talon, eikä osannut oikein sanoa mitään. Raisa oli vieläkin apeissa tunnelmissaan muistojensa takia.

"Sepä... Mukava kuulla", Rami sanoi hieman pyörällä päästään. Että sellaista, kiva tulla kotiin ja saada tietää että vanhemmat ovat ostaneet TALON!

***

Tunnelma muuttopäivän aamuna oli vähintäänkin kireä. Noin viikko sen jälkeen, kun Ramille oli kerrottu tulevasta uudesta talosta, Petäjät olivat jo muuttamassa. Laukut oli pakattu ja ne odottivat portailla omistajiaan.

Samuel ja Rami astuivat ulos kolean kuulaaseen talvi-ilmaan hytisten, koska päällysvaatteet oli vahingossa jo pakattu laukkuihin. Samuel kirosi mielessään ajattelemattomuuttaan. Hän ei halunnut sairastua flunssaan, koska oli tuntenut olonsa viime aikoina vähän heikoksi. Vanha mies päättikin kaivaa toppatakit laukusta ensitilassa.

Rami istui portaille, ja miehet jäivät odottamaan. Taksi kaartaisi pihaan hetkenä minä hyvänsä.

"Missähän se äitisi oikein kuhnailee?" Samuel tokaisi kärsimättömänä hetken hiljaisuuden jälkeen. Tunnelma oli tosiaan sinä päivänä aika kireä. Kun vielä vähän aikaa oli kulunut, Samuel toisti kysymyksen. Ramia alkoi jo hermostuttaa, ja hän tokaisi isälleen menevänsä katsomaan.

Mies astui talon tyhjään eteiseen, todennäköisesti viimeistä kertaa elämässään ja istahti maahan katselemaan ympärilleen haikeuden vallatessa mielen. Rami ei kuitenkaan ollut tunteellisuuten tapiuvaista sorttia, joten pian hän havahtui ja lähti etsimään äitiään.

***

Raisa katseli hiljaisena tyttärensä entistä huonetta. Hän tunsi taas tutun kaipuun tunteen, joka oli vanhoilla päivillä vallannut naisen jo monesti. Suolaiset kyyneleet pyrkivät ulos Raisan silmäkulmista, mutta vanha nainen taisteli vastaan. Tytär oli lähtenyt jo aikoja sitten, eikä hänestä ollut kuulunut mitään sen jälkeen. Ei ollut todennäkööistä, että hän olisi tulossa takaisin.

Kuten aina yrittäessään pysyä vahvana, Raisa murtui lopulta. Hän lysähti maahan istumaan ja mietti ehkä sadannen kerran, mitä oli aikoinaan tehnyt väärin.

"Oletko sä valmis?"

"Tä- Mitä?" Raisa hämmentyi poikansa tulosta, sillä ei ollut kuullut tämän askelia portaissa.

"Oletko sä kunnossa? Voidaanko me lähteä?" Rami kysyi tuskaillen mielessään, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia.

"Juu, minä... Ei tässä mitään. Tulin vain tänne tarkistamaan jäikö mitään.." Selitys oli naurettava, ja Rami tiesi sen, koska Millan huone oli tyhjennetty jo vuosia sitten, mutta mies antoi asian olla.

***

Taksimatka ei ollut kestänyt puolta tuntiakaan, mutta Raisa oli välttämättä halunnut tilata auton epäiltyään, ettei Samuel jaksaisi kävellä matkaa. Ehkä hän oli ollut oikeassa, kosk vanhus oli kerennyt väsähtää jo autossakin.

"Ollaan perillä!" Emmi Rossi, ystävällinen taksinkuljettajatar huudahti pirteästi, kun auto pysähtyi vihreän talon eteen.

Samuelin maksettua kaikki kolme kömpivät ulos taksista ja jäivät ihastelemaan uuden talonsa julkisivua.

"Katsokaa, tuoltahan näkyy meri!" Raisa kiljahti haltioissaan.

"Joo, mää ajattelin talokauppoja tehdessäni, että tällanen "merenrantahuvila" olisi ihan mukava paikaa viettää eläkepäivät!" Samuel tokaisi hymyillen, ja Raisa nauraa kihersi. Rami pudisti päätään epäuskoisena. Vanhuksilla alkaa vipata päästä, hän ajatteli.

Kauaaeivät talon uudet asukkaat jaksaneet ihastella merinäkymää, vaan he siirtyivät sisälle ihmettelemään.

"No joo, onhan tää sisältäkin aika pramea!" Samuel hörähti ja Raisa kikatti jälleen kuin teinityttö. Rami sulki silmänsä epätoivoisena.

"Kas! Meillehän on laitettu ihan tervetuliaismaljat! Otetaanpa uudelle talolle!" RAisa ehdotti.

Petäjät istahtivat sohvale ja ottivat eteisen pikkupöydälle tuodut kouhuviinilasit. Se oli Ramin ensimmäinen alkoholiryyppy pitkään aikaan, yliopistolla ei nimittäin ollut paljona aikaa juhlimiseen.

"Mitäs sanoisitte jos kerrankin syötäisiin yhdessä?" Raisa ehdotti. "Minulla on ollut niin kiire töiden kanssa, etten ole ehtinyt tekemään kunnon ateriaakaan pitkän aikaan. Ja pääsisin kokeilemaan uutta keittiötä."

Niinpä noin puolen tunnin päästä perhe oli kokoontunut upouuden ruokapöydän ääreen syömään Raisan valmistamaa salaattia. ("Terveellistä sen olla pitää!") Raisan ehdottama yhteinen ruoakahetki ei toteunutkaan odotetulla tavalla. Perheen miehet hotkivat salaattia sisuksiinsa kuin viimeistä päivää, puolet annoksesta pöydälle ja lattialle lentäen.

"Voi pyhänen aika!" Raisa huudahti tuohtuneena. "Jos tähän talouteen ikinä syntyy lapsia, kuinka luulette heidän oppivan käyttäytymään kun te kaksi olette kuin mitäkin sikoja!?"

"No no, kulta, kyllä pojasta polvi paranee!" Samuel toppuutteli. Raisa ei viitsinyt vastata. 

***

Elämä uudessa talossa lähti sujumaan uudessa talosa ihan hyvin. Aluksi oli tietysti ollut pieniä ristiriitoja, esimerkiksi kylpyhuoneiden käytöstä, muutaman kerran Samuel oli vanhuuttaan unohtanut tuhoisin seurauksin, ettei heidän huoneessaan ollut vessaa, ja Raisa oli hermostunut ainakin kolmesti uuden keittiön uusille hienoille kodinkoneille, ja Ramilla oli ollut huonoja päiviä sen takia, että hän joutui elämään yksin hullujen vanhusten kanssa (Silja ei ollut soittanut kertaakaan sillä viikolla) ja sen takia, ettei hänen alaltaan löytynyt vapaita työpaikkoja. Pääosin elämä Ruusulehdossa sujui kuitenkin välikohtauksitta.

Eräänä päivänä kaikki kolme viettivät aikaa olohuoneessa, Raisa opiskellen töitänsä varten, Samuel pelaten shakkia itseänsä vasten, ja Rami katsellen televisiota vihaisena, kun hänen ei ollut vieläkään onnistunut löytää töitä. Raisa avasi keskustelun: "Niin, Rami, minun piti kysyä jo silloin viikkoja sitten, että onko ollut kysyntää? Siis siellä vaimopuolella?"

Rami ei tiennyt mitä vastata. Kysymys jo sinänsä oli aika tungetteleva, ja kun Rami ei itsekään tiennyt, mitä hänen Siljan välillä oli... Ehkä nainen olikin löytänyt jonkun toisen?

"Joo, eikun ei... Tai en mä tied- M-mä täst lähen... Pitää mennä... Ja joo moro!"

Rami nousi sohvalta häkeltyneenä näkemättä enää musiikkivideota, joka pauhasi telkkarissa.

Niine hyvineen Rami käveli ovesta ulos tietämättä yhtään mitä oli tekemässä tai minne oli menemässä.

"Sanoinko jotain pahasti?" Raisa utelli mieheltään, joka ei vastanut.

Raisa kääntyi katsomaan Samuelia, joka oli torkahtanut pelinsä ääreen.

Ärtyneenä Raisa käänsi katseensa takaisin kirjaan. Häntä oli viime aikoina alkanut huolestuttaa Samuel, joka torkahteli yhtenään, ja vaikutti välillä muutenkin heikolta.

***

Samaan aikaan Rami piilotteli ulkoseinää vasten. Hän mietti, uskaltaisiko palata takaisin sisälle. Häntä ahdisti äitinsä kysymykset naisista. Hetken mietittyään Rami päätti lähteä pienelle kävelylenkille läheiseen metsään. Siellä voisi selventää ajatuksiaan Siljan suhteen.

***

Ajatukset eivät selvinneetkään ihan hetkessä, vaan lenkki venyi pidemmäksi kuin Rami oli kuvitellut. Oli tullut jo pimeää, kun mies palasi kotiinsa kylmästä hytisten, sillä hän oli unohtanut kiihdyksissään ulkovaatteensa sisälle. Oli retkestä ollut hyötyäkin, Rami oli nimittäin saanut idean, joka voisi johtaa johonkin vähän vakavampaankin Siljan kanssa.

***

Seuraavana päivänä Rami oli kuin kissa pistoksissa. Hän olisi halunnut soittaa Siljalle, mutta epäröi, olisiko se sittenkään viisasta? Jos Siljalla olisikin jo joku toinen... Rami kelasi muistiaan miettien, oliko Silja koskaan sanonut mitään, mistä olisi voinut tulkita heidän seurustelevan vakavasti. Juuri silloin puhelin soi.

Rami melkein juoksi vastaamaan. Hänen onnekseen linjan toisessa päässä oli SIlja.

Rami: "Ai hei moi!"

Silja: "No moi"

Rami: "No mehän ei ollakaan juteltu vähään aikaan."

SIlja: "Sulla on mun numero."

Rami: "Joo niin onkin! Tai siis... Olin soittamassa sulle äsken."

Keskustelu jatkui, ja Rami yritti miettiä, mikä olisi paras tapa ehdottaa tapaamista. Lopulta Rami sai kuitenkin sai asiansa kerrottua, ja he sopivat Ramin tulevan hakemaan SIljaa tunnin päästä  taksilla.

***

Ajomatka ei ollut niin vaivaantunut, kuin Rami oli luullut. Hän oli muistellut aikoja yliopistossa, ja tullut siihen tulokseen, että kai he jossain vaiheessa olivat vakituistaneet suhteensa.

Emmi Rossi pysäytti taksin puiston eteen. Silja katsoi Ramia kysyvästi. Rami hymyili ja viittasi naisen seuraamaan itseään.

He kävelivät hitaasti lammen rantaan jutellen samalla yhdentekeviä asioita. He seisoivat hetken hiljaa ja Silja väläytti Ramille hymyn, jota mies oli kaivannut pitkään.

"Nätti paikka, tää puisto", Silja totesi.

"Joo onhan tää", Rami myönsi. "Mutta siihen mä olin just tulossa; me ei jäädä tänne."

"Ai ei vai? Minne me sitten ollaan menossa?"

"Tonne metsään tietty."

***

Ennen kuin he astuivat puiden siimekseen, Rami tarttui Siljaa käsistä.

"No", hän sanoi katsoen naista syvälle silmiin. "Mä haluan näyttää sulle yhden paikan."

"Okei", Silja sanoi,häivä epäilystä äänessään.

"Seuraa vaan mua."

"Juostaanko?"

"Juostaan vaan."

Silja ja Rami pysähtyivät pienelle aukiolle metsälammen rantaan.

"Öö, mikä tää paikka on?" Silja naurahti.

"No sanotaan vaikka näin...", Rami aloitti.

"...että tää on meidän kahden salainen paikka", Rami kuiskasi ja kääntyi ympäri suutelemaan Siljaa hellästi.

Silja vastasi suudelmaan sellaisella innolla, että he kaatuivat maahan.

"Mä rakastan sua", Silja huudahti.

"Mä rakastan sua enemmän", Rami tokaisi kohottaen kulmiaan ja kaatoi kikattavan Siljan selälleen maahan.

He katsoivat hetken toisiaan. SItten Rami sanoi hiljaa: "Mulla on asiaa."

"No kerro pois."

"Tota... Meidän pitäisi nousta seisomaan, kun sitä ei oikein voi esittää tällee maassa makaamalla."

"No tehdään tää nyt ihan perinteiseen tyyliin", Rami sanoi huvittuneeseen sävyyn, ja polvistui tummahiuksisen eteen. Silja tajusi Ramin asian heti kun mies polvistui hänen eteensä. Oli silti kiinnostava kuulla miten mies asian esittäisi.

"Mä rakastan sua, ja mä tiedän että meidän suhteessa on ollut vaikeita hetkiä, joten mun mielestä meidän olisi nyt aika saada toisemme. Joten Silja, tuutsä mun vaimoks?"

Siljan henki salaputui hänen nähdessään sormuksen.

"J-joo", hän henkäisi. "Tulen, tulen, tulen!"

Siltä seisomalta Silja kapsahti tuoreen kihlattunsa kaulaan.

"Mä rakastan sua", Silja toisti.

***

Vielä paljon myöhemmin Petäjien talon eteisessä Rami nosti naisen syliinsä.

"Jää täksi yöksi meille", mies pyysi anovasti.

"Olkoon, ei kai mulla vaihtoehtoakaan ole", Silja kuiskasi.

Rami kantoi kihlattunsa aina makuuhuoneeseensa, kaatoi sitten tämän sängylleen ja suuteli.

Pian lähtivät nuorenparin vaatteetkin.

"Haluatko sä tätä varmasti nyt?" Rami kysyi karheasti. Silja ei vastannut, vaan veti miestä lähemmäs itseään. Miksi hän sitten oliis siinä jos ei kerran olisi valmis?

***

Samuel oli viime aikoina heräillyt usein aamuyöstä niveliä polttelevaan kipuun. No sitä se kai oli, hän ajatteli surumielisesti. Vanhuus. Kuuma kylpy sentään helpotti kipua hiukan.

Varoen herättämästä muuta perhettä, pappa hiipaili keittiöön ja laittoi pakastimesta löytämänsä leivonnaiset uuniin. Samuel ei koskaan ollut mikään loistava kokki, mutta kyllä leivonnaisia nyt nälkäänsä söi.

Päivän valjettua muutkin alkoivat heräillä. Silja ja Rami jäivät kuitenkin portaiden yläpäähän kikattamaan kuin pahaiset teinit.

"Uskalletaanko me nyt mennä? Mä oon alusvaatteisillani!" Silja hihitti.

"No ei siellä ketään ole! Yläkerrasta kuuluu ompelukoneen ääni, eli äiti on siellä, ja iskä on varmaankin vielä nukkumassa."

"Eikä meidän sitäpaitsi tarvi mitään piilotella. Me ollaan nyt kihloissa!" Rami huudahti hiljaa ja painoi nopean suukon SIljan huulille.

"No mennään nyt sitten", nainen hymähti.

Alakerrassa kihlaparia odotti kuitenkin melkoinen shokki, kun he huomasivat Samuelin istuvan pöydän ääressä. Kyllähän Samuel vähän ihmeissään katseli, kun nuoret seisoivat alusvatteisillaan ovensuussa, mutta vanhus pääsi pian järkytyksen yli.

"Jahas, huomenta nyt! Käykää vaan pöytään, minä paistoin tuossa pari tuntia sitten leivonnaisia, ne ovat varmaan ihan hyviä kylminäkin.

"Ääh, krhm, isä tässä on mun kihlattu Silja. Silja, isäni."

"Hei", Silja sanoi vaivaantuneesti. Samuel hymyili tietäväisen näköisenä ja Silja ja Rami istuivat pöytään syömään leivonnaisia, jotka olivat ihan hyviä kylminäkin.

***

Siinä! Jee, mikä ihana tunne! Pitkästä aikaa osa. En keksi mitään sanottavaa, paitsi että musta tää osa oli aika onnistunut. Entäs teistä? Risut, ruusut? Kommenttia, kommenttia, hyvät ihmiset. .-)