No niin, olen ylpeä itsestäni. Kyllä tämä minun normaalipäivitysthatini voittaa, oikeasti. Tämä alkutalvi on mennyt tosi hyvin ja osat ovat seuranneet toistaan... Tai no, ainakin olen itse tyytyväinen. En ole koskaan ollut mitenkään hyvä pitämään alopituspuheita tai mitään, eikä nyt ole mielestäni hyvä hetki rikkoa perinteitä. menkää sitten suoraan vaan lukemaan.

Eikä, älkää sittenkään ihan vielä! Olin jo unohtaa... Minun tarinossa ei yleensä ole lukumusiikkia, mutta kuuntelin tätä biisiä koko ajan kirjoittaessani osaa, ja nyt tekee mieli liittää se tähän. Kuunnelkaa jos haluatte. Simon & Garfunkel: Mrs. Robinson Siitä saa vähän tietoa musamaustani jos ketään kiinnostaa .-D

VIIME OSASSA: Koko perhe tottueli ajatukseen Samuelin poismenosta, ja etenkin Raisaa se koetteli raskaasti. Nainen kuitenkin piristyi, kun Silja kertoi odottavansa vauvaa. Tuleva isoäiti alkoikin huolehtia Siljasta pakkomielteeseen asti. Rami tuskaili nolottavan työasunsa kanssa ja arki rullasi eteenpäin vauvan värittäessä tulevaisuuden odotuksia. Osan lopussa kuitenkin paljastui jotain hätkähdyttävän kamalaa; Siljalla oli todettu leukemia.

***

***

"Kulta? Kulta?"

Miksei se sano mitään? Huoli kuulsi Siljan ilmeestä hänen tutkaillessaan kalpeaa mietään.

"Kulta, sano jooko jotain!" Silja sanoi tukahtuneesti.

Ramin ilme muuttui vaikeaksi jä hän kurtisti kulmiaan.

"Ai...", hän korahti lopulta, "m-mitäh?"

Se kuulosti typerältä, mutta Ramin aivot tuntuivat sumeilta. Veri kohisi korvissa.

"Kuulitko sä mitä mä sanoin äsken?" Silja kysyi huolissaan. Rami nyökkäsi.

"Siis että mulla on... Mulla on l... Mulla on l-le-le..." Äkkiä sana tuntuikin painavalta suussa, eikä Silja saanut sitä syljettyä suustaan vaikka miten yritti.

"Voi luoja", nainen kuiskasi sitten, kuin olisi vasta tajunnut asian todellisen laidan. Sitten hän purskahti sydäntäsärkevään itkuun ja lysähti käsiensä varaan itkemään. Rami katseli myötätuntoisena vaimoaan. Asia oli kamalaa, sitä ei voinut kiistää, mutta Rami tunsi, ettei Silja pystynyt puhumaan asiasta juuri nyt. Nyt pitäisi lohduttaa ja puhua joskus myöhemmin.

Muutamalla harppakusella Rami asteli Siljan luo, veti tämän seisomaan ja kaappasi syleilyynsä.

"Kaikki kääntyy vielä parhain päin", Rami lohdutti miettien, mitä muuta voi sanoa sairaalle, itkevälle ja raskaana olevalle, murtuneelle, hennolle naiselle. "Mitään ei tapahdu. Se selviät hienosti. Sä olet taistelija. Taistelijat ei kuole."

Kuolla-sanan kohdalla Silja ulvahti. "Mä olen raskaanakin", hän yritti huutaa tuskaisesti, mutta kurkusta lähti pelkkää pihinää, joka hädin tuskin kuului Ramin korviin.

"Siitä huolimatta. Mitään pahaa ei tapahdu."

***

Syksy teki jo tuloaan. Oli luultavasti sen vuoden viimeinen lämmin päivä, ja nytkin ilma oli jo hieman kipristelevää. Silja tarkeni silti olla ulkona pelkässä väjässä mustassa mekossaan, vaikka Raisa olikin katsanut moista alta kulmien. Ei vanhus itsekään jaksanut kaivaa ulkovaatteita esille, mutta raskaus ja leukemia olivat Raisan mielestä tarpeeksi hyvä syy nalkuttamiselle. Silja mietti välillä, olisiko ollut viisaampaa jättää kertomatta syövästä. Ainakin niin olisi säästytty vähemmällä valituksella.

Pihan toisella puolella Raisa kykki kasvihuoneilla. Tomaatit olivat päässeet kuihtumaan pahan kerran, kun kukaan ei ollut jaksanut siistiä niitä Samuelin kuoleman jälkeen. Taistelu kasveja vastaan oli saanut luvan alkaa päivänä muutamana, sen Raisa oli luvannut itselleen aikoja sitten. Nyt, Siljan jäätyä pois töistä, oli ollut alkaa siistiä pihaa oikein urakalla. Kumpikin oli karttanut kasvihuonetta viimeiseen asti, mutta eihän Raisa ollut voinut pistää Silja-raukkaa tekemään kamalimpia töitä. Nyt kun se syöpäkin oli ilmaantunut ja kaikkea...

Toki Raisa oli kauhistunut leukemiasta kuullessaan, mutta hän yritti silti olla ylireagoimatta asian kanssa. Raisa oli nähnyt Siljan ja Ramin ilmeistä, että he olivat epäröineet kertomisen suhteen sen pelossa, että hän alkaisi hössöttää liikaa, ja se suretti naista. Mutta nyt kun kaikki tiesivät asiasta, he olivat myös solmineet jonkunlaisen sanattoman sopimuksen olla puhumatta asiasta, ennen kuin jotain uutta ilmmantuisi. He yrittivät pyörittää arkea mahdollisimman normaalisti ja iloita uudesta tulokkaasta. Raskaus tosiaan aiheutti kaikenlaista outoa.

Raisa muisti edellisenä päivänä käydyn keskustelun; Silja oli yhtäkkiä alkanut udella, mitä mieltä Raisa oli eläimistä. Raisa ei ollut koskaan pitänyt Siljaa erityisen eläinrakkaana, mutta nyt hän halusikin jonkun karvakasan kiehnäämään jaloissaan. Raisaa oli huvittanut Siljan lapsenomainen innostus, ja niinpä hänen oli ollut pakko suostua miniänsä ehdotukseen hankkia taloon pieni kissanpentu.



Ja niin Silja olikin rynnännyt puhelimeen saman tien ja soittanut Kaunialan eläinsuojeluvirastoon. Siellä oli luvattu tuoda kotia etsivä kissa Petäjille seuraavana päivänä.

Juuri kun Silja oli saanut haravoinnin lopetettua, viranomaisten auto kaarsikin mutkasta ja pysäytti Petäjien talon eteen.



Mukavan oloinen nainen tuli tervehtimään Siljaa. Hän kertoi kissanpennun nimen, ja hieman sen taustoista. Silja kuunteli vain puolella korvalla, haaveillen pääsevänsä pian itse pitämään kisua sylissä.



Naisen päästyä puheensa loppuun, hän haki Mimmu-kissan autosta, ja ojensi sen Siljalle. Mustahiuksinen oli onnesta soikea saadessaan pidellä kissaa sylissään. Hän ei voinut olla pohtimatta, kuinka paljon suurempi oli ilo sitten kun lapsi syntyisi.



Mimmulle laitettiin suloinen vihreä kori eteiseen ja siniraidallinen ruokakuppi sijoitettiin keittiön lattialle.

***



Punainen Alfa Brera kaarsi pihatielle viittä yli kolme. Rami oli tavallista paremmalla päällä palatessaan töistä, ja siihen oli syytäkin. Mies oli saanut ylennyksen! Viimein hän saisi heittää hyvästit kamalalle kassantäti-asulleen, nykyään hän oli myyjänä levykaupassa.
*Rami on löysäilyuralla*



Hän asteli itsevarmana eteiseen, mutta ulko-ovella hän jähmettyi. Näkymä oli vähintäänkin outo.



Hänen vaimonsa leikki pienen, vaalean kissanpennun kanssa sinisellä tupsulelulla ja näytti olevan onnensa kukkuloilla.



Rami rykäisi ja asteli Siljan luokse. Silja havahtui Mimmun lumoista ja näytti viattoman syylliseltä.

"Oletkos unohtanu kertoa mulle jotain, kultaseni?" Rami kysäisi ja kohotti kulmiaan.

"Niin... Kai mun olisi pitänyt puhua asiasta sun kanssa ensin, mutta..." Silja katsoi miestään anovasti. "Katso nyt miten söpö toi Mimmu on.."

"Vai Mimmu?" hymähti Rami, joka ei voinut olla vihainen vaimolleen. Mitäpä haittaa pienestä kissasta olisi? Siljan anova ilme vaihtui innokkaaseen ja hän alkoi kertoa huvittuneelle miehelleen kissojen hienouksista.

***


Viikot kuluivat ja pieni yllätys saapui eräänä päivänä värisyttämään Petäjien arkea. Ultraäänessä oli selvinnyt, että Silja odottikin kaksosia. Raisa oli todella yllättynyt kuullessaan asiasta.

"Kaksoset!? No johan nyt on markkinat! Hyvähän se tietysti vain on, mutta silti... Ajattelin koko ajan, että te olisitte vain yksilapsinen pariskunta. No, eipähän ainakaan tarvitse suostutella teitä hankkimaan toista lasta. Minä kun olin jo harjoitellut anovaa ilmettä peilin ääressä..."

Silja purskahti äänettömään nauruun. Raisa oli yleensä ihan skarpissa kunnossa, mutta välillä tämänkin jutut alkoivat heittelehtiä suuntaan jos toiseenkin.

***



Loppuvaiheessa raskaus alkoi vaatia veronsa. Silja tunsi välillä outoja mielihaluja, kuten ruveta soittamaan pianoa keskellä yötä. Ramin vakuutellessa, että Siljan pitäisi yrittää nukkuakin vähän, eikä pelkästään hölmöillä yöllä, Silja kertoi heränneensä kamalaan selkäkipuun ja menneensä vain alakertaan juomaan lasillista vettä. Kun Rami kysyi miten pianonsoitto liittyi asiaan, Silja vain tuiskahti: "Ei mitenkään! Kunhan halusin soittaa sitä!"



Rami oli huolissaan Siljasta. Hän oli lueskellut leukemiasta Simipediasta, ja siellä oli kerrottu, että leukemian oireita olivat muunmuassa kalpeus, väsymys ja selkä- ja jalkasärky. Raisa lohdutti poikaansa sanomalla, että nämä edellämainitut saattaisivat yhtä hyvin johtua raskaudesta. Siljan kanssa Rami ei viitsinyt puhua asiasta, sillä nainen alkoi olla aika kärttyisä, eikä tehnyt muuta kuin nukkui ja söi.

***


Aika kului nopeasti ja pian Mimmustakin oli kasvanut jo iso kissa.



Raisa olikin se, johon Mimmu "leimautui". Kissa kulki vanhan naisen perässä aina kuin suinkin, kerjäämässä herkkupaloja tai silityksiä. Eikä nainen sitä oikeasti pahakseen pistänyt, vaikka välillä kissasta valittikin.

***



Kului muutama viikko lisää, ja Siljan laskettu aika vilahti ohi kuin sitä ei olisi ollutkaan. Talon ilmapiiri alkoi kiristyä, mutta luonnollisesti asia vaivasi eniten Siljaa. Kunnes eräänä päivänä...



Juuri saatuaan vesihanan suljettua, Silja tunsi jonkin märän valuvan jalkojaan pitkin; lapsivesi.

"Nyt ne tulee", kuului kuiskaus naisen kauhusta jähmettyneiltä huulilta. Hän ei osannut tehdä mitään, ei kerrassaan mitään muuta kuin seistä kunnes poltot alkoivat.



Ensimmäisten supistusten tullessa Siljan oli pakko pidellä vatsaansa huutaa, se sattui niin kovasti. Hän tiesi sisimmässään, että enää ei ehdittäisi sairaalaan, mutta hän toivoi silti jonkun tulevan avuksi.



Raisa kuulikin Siljan huudon, ja ryntäsi paikalle niin lujaa kuin vanhoilla jaloillaan pääsi juuri kun Silja luuli pyörtyvänsä kivusta.



Raisan avulla ulos saatiinkiin kaunis tyttölapsi, joka näytti nopeasti katsottuna olevan Siljan täydellinen kopio. Mustat kulmakarvat, ruskeat silmät ja kalpea iho.



Nopeasti Siljan oli kuitenkin luovuttava pienokaisesta, sillä toinen teki jo tulojaan...
*Sori kamalasti toi Raisan vaatesekoilu, en tajua mistä toi uimapuku tuli, ja nyt isllä onkin jo vaatteet päällä..*



Sinä koleana syysaamuna maailma sai kaksi uutta tulokasta, Eva Petäjän ja Annarita Petäjän.

***

OSAN LOPPUNÄYTÖS:



Nuoren naisen hoikat jalat liikkuivat ripeästi korkojen kopistessa maahan. Ilta oli kylmä, ja nainen toivoi että olisi laittanut edes takin päälleen. Kävely bussipysäkiltä oli ollut yllättävän pitkä.



Nainen kokosi ajatuksensa ja piti katseensa edessään olevassa tiessä. Hän vetäisi syvään henkeä ja nopeutti kävelytahtiaan. Nyt tai ei koskaan.

***

Ääh, haluan jo julkasta tämän! Risuja? Ruusuja?