Eli pientä päivitystä muuten vaan tähän sekaan. Ulkoasun olen vaihtanut, koska edellisen sivupohjan yläkuva katosi kokonaan vuodatuksen huoltokatkon kuvasäädön takia. Samoin kuin minun GreenPixy-kuvani tuolta sivusta, laitan joskus uuden kunhan kerkeän... Ja minusta ainakin tuntuu hölmöltä laittaa kaksi jaettua osaa peräkkäin, mutta näin nyt oli vain pakko tehdä, koska
Njoo, kuten jotkut ehkä muistavatkin, osan 15.b. lopussa nähtiin tuntematon naikkonen hiippailemassa Petäjien pihalla. Ja onnittelut oikein arvanneille; kyllä, hän on Milla! Ja tässä osassa palataan ajassa taakse päin katsomaaan Millan vaiheisiin. Osa 17 kertoo sitten Markuksesta. En kirjoita tähän nyt tuota kertausta viime osaan, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Osassa 18 kerrataan viimeisimmät tapahtumat Petäjien talossa sitten uudelleen. Eli nyt mennään suoraan osaan -->
Varoitus! Osa sisältää paljon aikahyppyjä, enemmän kuin normiosissa, mutta älkää antako sen häiritä.
Lukumusiikki oli pakko laittaa: Anssi Kela: Milla .-D
***
***
Oli hiljaista. Rami tunsi olonsa täydellisen levolliseksi ja tyytyväiseksi, harmoniseksi. Kaksoset olivat vihdoin nukahtaneet. Raisa oli yläkerrassa ompelemassa pukuja kaksosille. Oli vain hän ja Silja siinä sohvalla sylikkäin istumassa. Rami veti vaimonsa kasvoja lähemmäs itseään ja suuteli tätä. Kuinka Rami Siljaa rakastikaan! Vaimo oli juuri aiemminpäivällä saattanut maailmaan kaksi maailman suloisinta tyttölasta, Evan ja Annaritan. Rami ei muistanut, milloin olisi ollut niin onnellinen.
Kunnes hiljainen ovikellon ääni rikkoi hiljaisuuden.
"Mä menen", Rami lupasi hellästi vaimolleen, ja käveli raukeasti eteiseen. Hän tunsi olonsa niin autuaaksi, ettei edes jaksanut miettiä, kuka mahtaisi olla ovella tähän aikaa yöstä. Vastaus ei olisi voinut yllättää häntä enempää. Ovikello soi uudestaan, tällä kertaa hieman vaativammin.
"Tullaan, tullaan!" Rami huusi ja kiristi askeliaan. Nyt miehen uteliaisuus alkoi jo herätä. Hän hapuili oven kahvaa ja toivoi, että vierailija olisi jo mennyt matkoihinsa.
Ovi lennähti auki. Kuistilla seisoi kärsimättömän näköisenä ja ilmielävänä Ramin oma sisar, Milla, jonka hän oli nähnyt viimeksi kahdeksan vuotta sitten katoavan yön pimeyteen Petäjien entisen talon pihakiveykseltä.*
Nyt Milla hymyili ja kohotti kätensä tervehdykseen.
*Ks. Osa 10. Uutta mahdollisuutta ei annettu!
"Hei", Milla sanoi, "aiotko sä pyytää mut sisään?"
Rami tuijotti. "Juu", hän hönkäisi äimistyneenä. "Sisään sitten, siskoseni..."
~~~~~~ Kahdeksan vuotta aiemmin ~~~~~~
Milla istui erään talon kuistilla Siniperässä, bussimatkan päässä kotoa. Hän ei tosiaankaan tiennyt mitä tehdä. Hän ei tiennyt miksi oli tullut, miksi istui nyt siinä.
Milla vaihtoi asentoa ja punnitsi vaihtoehtojaan. Rankenbergereillä oli jo pimeää. Hänellä oli ollut tarkka suunnitelma vielä bussissa, mutta nyt hän totesi sen käyttökelvottomaksi. Tyttö ei nimittäin mitenkään uskaltanut koputtaa oveen. Rankenbergerit passittaisivat hänet varmasti suoraan Raisan ja Samuelin luo.
Kuistin valot syttyivät. "Hitto", Milla kuisaksi pimeyteen. Hänet oli huomattu.
Oven vanhanaikaisen kukkakuvioisen lasimaalauksen takana näkyi liikettä. Milla siristi silmiään ja tunnisti hahmon. Ann-Marie.
Ovi aukeni ja kuistille pelmahti hoikka ruskeahiuksinen nainen, joka piteli päätään käsiensä varassa ja sihahti: "Ei helvetti, Milla!", siinä samassa kun Milla kääntyi katsomaan.
"Noni, tuus nyt tänne", Ann-Marie huokaisi rauhoittuneena ja vetäisi Millan ylös portailta halaukseen. "Mulla ei ole hajuakaan miten sä päädyit tänne, mutta se saa nyt odottaa. Tuu sisään, ootsä istunu siinä kauankin? Ja mitkä noi vaatteet on, sä näytät ihan siltä kuin oisit just tullu huoraamasta kadulta! Me etitään sulle nyt jotain päällepantavaa ja tehään jotain noille sun hiuksilles..."
***
"Voinko mä avata silmät? Se on ihan hyvä nyt", Ann-Marie kysäisi kärsimättömästi ja oikaisi jalkansa suoriksi sängyllään.
"Joo."
Milla katseli itseään Ann-Marien kuluneen peili pöydän peilistä. Hän näytti hyvältä! Ann-Marie oli luopunut mielihyvin ylimääräisestä vihreästä mekosta ja vanhasta violetista takista.
Ann-Marie kohottautui istuma-asentoon ja huudahti: "Vau mikä kissa! Sä näytät hyvältä!"
Milla hyppäsi peilipöydälle istumaan ja nojasi takan olevaan peiliin. Hän selitti Ann-Marielle miten oli karannut kotoaan. Ann-Marie oli hetken aikaa hiljaa.
"No... Jos se oli sun mielestä oikea ratkaisu", hän sanoi sitten. Milla nyökkäsi.
"Mä en halunnut yliopistoon! Lukio oli tarpeeksi hirveää. Ja kaikesta päätellen, säkään et halunnut mennä yliopistoon. Mitä sä aiot tehdä nyt?"
"Niin, en mäkään halunnut yliopistoon... En tosiaan. Nyt mä vaan sitten hankin jostain talon, kun iskä suostu lahjottamaan pienen alotusrahan, että saan vuokrat ja muut maksettua. Mä muutan varmaan johonkin ylipieneen ja huonokuntoseen kaupunkiasuntoon ja saan töitä pikaruokalan kassalta", Ann-Marie luetteli happaman kuuloisena. "Se kuulostaa surkealta, mutta akateeminen elämä ei vaan ole mua varten."
Milla istui hetken aikaa aloillaan, miettien, uskaltaisiko lausua ajtuksensa ääneen.
"Tota, mä voisin tarjota vaihtoehdon", Milla sanoi hiljaa. Ann-Marie kuunteli uteliaana. "Jos.. Jos sä et halua tunkkaiseen kaupunkiasuntoon yksin asumaan, niin me voitais.. Hmm, me voitais muuttaa johonkin pieneen omakotitaloon, ainakin näin alussa. Ei mulla ole muuta kuin keskinkertaiset lukiopaperit. Mutta.. Mä haluaisin kirjottaa. Kirjan."
"No toihan on aivan fantastinen idea!" Ann-Marie huudahti. "Miksen mä keksinyt tota? Milla, meistä tulee kämppiksiä!"
Milla virnisti tahtomattaankin.
***
Niinpä Milla jäi muutamaksi viikoksi asumaan Rankenbergereille. Hänestä tuntui inhottavalta elää muiden siivellä, joten hän vaati saada tehtäväkseen muutamia päivittäisiä askareita. Ann-Marie kummasteli ystävänsä käytöstä ja yritti vakuutella, ettei Milla ollut mitään velkaa hänen vanhemmilleen. Milla piti päänsä ja kävi joka päivä kastelemassa Ann-Marien äidin Margaretin tomaatit kasvihuoneilla. Margaret oli kiitollinen Millan avusta, vaikka yritti tyttärensä tavoin vakuutella, ettei Millan apu ollut välttämätöntä. Milla oli vain kiitollinen siitä, etteivät Rankenbergerit olleet ottaneet yhteyttä Millan vanhempiin.
Ann-Marie oli levoton sielu, ja häntä inhotti istua kotona odottamassa hyvän talon ilmaantumista markkinoille. Hän olisi halunnut muuttaa mahdollisimman pian, mutta hänen isänsä Karl ei päästänyt tytärtään lähtemään ennen kuin sopiva talo ilmaantuisi. 'Sopivalla' hän tarkoitti halpaa, mutta hyväkuntoista taloa jostain melko läheltä keskustaa. Nämä vaatimukse tyhdessä olivat melkein mahdottomia toteuttaa, ja se sai Ann-Marien tuntemaan elämänsä raivostuttavan tylsäksi.
Ann-Marie katseli, kun Milla pilkkoi hedelmiä lounaaksi. Hän mietti miten heidän rahansa riittäisivät. Karl oli luvannut maksaa talon. Se kuulosti autuaan helpolta, mutta heidän olisi itse käärittävä rahat veroihin ja laskuihin. Eikä heillä kummallakaan ollut koulutusta. Ann-Marie ei kehdannut sanoa sitä ääneen, mutta hän epäili, että Millan kirjaunelmat tuskin kelpaisivat elannosta. Ainakin toisen heistä täytyi hankkia työ...
Ann-Marie karisti ikävät ajatukset päästään, hyvin he pärjäisivät. Eikä rahan puute voisi estää kunnon juhlimista. Ann-Marie hymyili tyytyväisenä. Ainakaan baarissa käynti ei maksanut.
***
Oli kulunut viikko Millan ilmaantumisesta Rankenbergerien portaille. Ann-Marie käynnisti koneen ja aloitti jokaaamuisen rituaalinsa katsoa kaikki Siniperän myynnissä olevat talot läpi. Brunette rullasi tylsistyneenä samat superkalliit luksuskartanot ohi ja mietti samala, olisiko hänellä itsellään koskaan varaa asua moisessa. Hän oli juuri sulkemassa koko sivun, kun silmille hyppäsi pieni ilmoitus aivan sivun alalaidassa. Hän luki ilmoituksen läpi ja mietti nopeasti. Ehkä...
***
Milla hämmästyi kuullessaan, että Ann-Marie oli löytänyt sopivan talon nöin nopeasti. Margaret ja Karl kuuntelivat ääneti tyttärensä selitystä. Milla kohautti olkapäitään.
"Ehkä pitäisi odottaa vielä", hän ehdotti epävarmana. Häntä epäilytti koko talo, josta Ann-Marie puhui.
"Miksi ihmeessä? Me ei päästä ikinä lähtemään, jos vielä ruvetaan odottamaan!" Ann-Marie vakuutti epätoivon kuultaessa hänen äänestään.
"No hyvä on", Milla huokaisi tajutessaan, että Ann puhui järkeä. Hän loi kysyvän katseen Karliin päin.
Karl nyökkäsi. "Niin, kyllähän se minulle sopii, enkä edes tiedä, onko minulla mitään sananvaltaa", hän hymähti. "Jos olette valmiita muuttamaan, niin sitten teidän on muutettava. Se riippuu teistä."
***
Niinpä Milla ja Ann-Marie pakkasivat vähäiset tavaransa ja lähtivät heti seuraavana aamupäivänä kohti uusia seikkailuja.
***
Taksi kaartoi hyvin, hyvin koruttoman talon eteen. yksinkertainen kaksikerroksinen valkoinen tölli, pihalla pieni lampi ja yksi puu, eikä ainoatakaan kukkaa.
Ann-Marie loi ihastuneen katseen kohti taloa, Milla oli vähemmän innoissaan.
"Katos vaan! Eikös ole upea?" kysyi brunette hymyillen.
"Hmm...", Milla mutristi huuliaan. "Eh... Voishan toi kieltämättä olla himean kodikkaampi."
Lannistumatta Millan kommentista Ann-Marie patisti ystävänsä portaita ylös ja jatkoi: "Ensimmäiseksi asunnoksi tää on mun mielestä mahtava."
"Ym-mm", Milla hymisi keskittymättä enää lainkaan Ann-Marien puheisiin.
"Eiko tää muuten ole vähän hankalaa, että alhaalla ei ole ovea, vaan pitää kiivetä ylös jos haluaa päästä sisään?" Milla huomautti kummastellen asiaa.
"Lopeta jo toi mariseminen!" Ann-Marie huudahti kärsimättömästi ja marssi Millan eteen ja avasi ulko-oven. "Nyt sisään sieltä!"
Ystävykset astuivat sisään uuteen kämppäänsä ja katselivat ympärilleen. Milla mutristi huuliaan jälleen. Ann-Marie katsoi viileästi eteenpäin ja kysyi: "Noh, onko tässäkin jotain mistä sä et pidä?" Seurasi kiusaantunut ja ärsyyntynyt hiljaisuus.
Vähän ajan päästä molemmat katsoivat toisiaan ja repesivät nauruun.
"Okei, mä luovutan!" Ann-Marie huusi. "Tää kämppä on ihan kamala!" Nauru yltyi ja Milla heitti takaisin: "Ai nytkö tajusit?"
***
Tältä kämppä näytti, kun tytöt saivat vähäiset matkatavaransa purettua. Yläkerran keittiönurkkauksesta kuvaa.
Yläkerta toiselta puolelta. Työtila, sisältää työpöydän läppäreineen ja tuon ihanan tee-se-itse-kirjahyllyn.
Alakerran makuutilat. Kämpässä on myös vessatilat, mutta se oli niin pieni, etten saanut kunnon kuvaa eikä siinä mielestäni mitään kuvaamista ollutkaan.
***
Ensimmäiset viikot uudessa asunnossa lähtivät kulkemaan vaivalloisesti, mutta suunta oli vain ylöspäin. Arjesta selviäminen oli luonnollisesti hankalaa aluksi, mutta vähitellen ruoan tekeminen ja siivoaminen alkoivat tuntua yksinkertaisilta askareilta mitä ne olivatkin, ja tytöt saattoivat ajatella tulevaisuuttan. Jostainhan sitä oli tienattava rahat, eikä kummallakaan ollut sen kummempaa koulutusta. Milla alkoi aikansa kuluksi toteuttaa suunnitelmaansa kirjan kirjoittamisesta, toivoen jonain päivänä elättävänsä itsensä tuotoksillaan.
Ann-Marie ei puolestaan nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin hankkia kunnon työ. Melkein kaikkiin mielekkäisiin töihin vaadittiin kuitenkin yliopistotutkintoa tai vastaavaa. Lannistumatta Ann-Marien onnistui saada itselleen joitakin hanttihommia ja niistä tienatut rahta olivat parempia kuin ei mitään. Syuvimmiltään Ann-Marie oli työteliäs ihminen ja uskoi lujasti pääsevänsä vielä jollekin uralle. Olivathan jotkut lähteneet heti yläasteen jälkeen töihin ja pärjänneet kohtuullisesti. Ei, Ann-Marie otti raha-asiat ja työnhankinnan vakavast, mutta ei uskonut että he joutuisvat näkemään nälkää.
***
Eräänä aamuna noin kaksi viikkoa muuton jälkeen Milla heräsi outoon puistatukseen ja kylmään tunteeseen. Hänen jalkansa olivat kohmeessa ja silmät murautuneet melkein umpeen. Räpyteltyään vähän Milla huomasi Ann-Marien nousseen. Pitäisi hankkia patteri, Milla ajatteli ja nousi sängystä. Talvi oli selvästi tulossa.
Tullessaan yläkertaan Milla mietti, että pitäisi ottaa patteriasia käsittelyyn Ann-Marien kanssa. täm oli tiukka budjetissaan, sen huomasi siitäkin, ettei Milla ollut löytänyt kunnollista lämmintä päällepantavaakaan vaatetelineestä. Yläkerrassa odottikin vain eilisen keittokulho, jonka Ann-Marie oli nostanut kaapista. Naista itseään ei näkynyt missään, joten Milla arveli Ann-Marien olevan pihalla viemässä erääntynyttä sähkölaskua postilaatikkoon. Milla vilkaisi kelloa, joka näytti olevan reilusti yli puolenpäivän. Mustahiuksinen säikähti. Kuinka kauan hän oli nukkunut?
Kello oli kymmentä vaille yksi, eikä Milla ollut vielä herännyt. Sitä Ann-Marie ei ihmetellyt, sillä tämä oli kirjoittanut kirjaansa eilen illalla varmaan puoli neljään asti yöllä. Ann-Marie itse oli kuin olikin juuri viemässä erääntynyttä laskua postilaatikkoon. Ilma oli kolea, eikä ohuissa vaatteissa pärjännyt kunnolla. Hän tunsi talven tulevan ja mietti samalla, pitäisikö taloon hankkia patteri. Pitäisi ottaa puheeksi Millan kanssa, Ann-Marie mietti. Milla vain oli budjetissaan aika tiukka.
Postilaatikkoa lähestyessään tuntematon mies kaarsi Ann-Marien eteen aikeenaan selvästi puhutella naista. Kasvoillaan mahdollisimman paljonpuhuva ilme mies avasi keskustelun: "Hei... On aikamoinen ihme, että pystytte tuomaan tänne kylmään talveen aimo annoksen kuumuutta..."
"Ookei...", Ann-Marie kummasteli kulmat koholla. Mistä tämä tällainen mies oli ilmestynyt? Yrittääkö se iskeä vai avaako se aina keskustelun noin oudosti? nainen mietti.
"Nooh, lirkuttelut sikseen!" mies jatkoi. Ann-Marie oli ymmällään. "Oli minulla asiaakin. Tulin esittämään teille kysymyksen, mikäli suvaitsette siihen vastata. Ja mikäli olen arvauksissani osunut oikeaan, tulin myös esittäytymään. Oletteko siis AnnMarie Rankenberger, vasta muuttanut takanne olevaan asuntoon?"
"Ja kuka kysyy?" Ann-Marie tokaisi jättäen turhan hienostelun sitä haluavalle.
"Saanen esittäytyä, armollinen neiti?" jatkoi toinen piitaten puhekumppaninsa kylmyydestä. "Olen Pertti Eririkas IV, asun tuossa läheisessä kartanossa", hän kertoi viitaten oikealle. "Olette siis Ann-Marie Rankenberger? Olisi hyvin miellyttävää, jos neiti uhraisi joskus kallista aikaansa minuun nauttimalla lasillisen kanssani."
"Ei jumalauta", Ann-Marie naurahti epäuskoisena. "Lasilliselle? Kartanoon? Mä? Herralla itsellään taitaa viirata päästä! Jos ette pane pahaksenne, minä palaisin mieluusti sisälle. Hyvästi!"
Niine hyvineen Ann-Marie käveli viileästi postilaatikolle. Kehtasikin mokoma hienostelija tulla yrittämään yhtään mitään! Pertti Eririkas sai toden totta sapen kiehumaan.
***
"Ja nii, se oli tosi outo. Olisit kullu sen puheen! Ei kukaan enää teitittele!" Ann-Marie selosti. Molemmat saivat kunnon naurut ihmetellessään omituista Perttiä. Miten se nyt noin vain oli yrittänyt tulla Ann-Marieta iskemään?
***
PUOLENTOISTA VUODEN KULUTTUA:
Kello oli jo melko paljon. Ann-Marie oli töissä, mutta - Milla vilkaisi kelloa läppärin alanurkassa - hän saapuisi näillä minuuteilla. Viime keväänä Ann-Marie oli vihdoin löytänyt kunnollisen työpaikan. Hän oli rikospoliisin sihteeri, ja toivoi pystyvänsä edistämään uraansa tällä suunnalla kahvin hakemisesta joskus oikeiden tapausten selvittelyyn. Jostain oli kuitenkin aloitettava, ja Ann-Marie oli hyvin tyytyväinen.
Milla itse viimeisteli juuri uusimman rakkausromaaninsa loppuhuipennusta. Viime syksynä hän oli saanut ensimmäisen kirjansa valmiiksi. Se oli myynyt kohtalaisen hyvin, mutta mainetta ei Milla sen avulla ainakaan ollut niittänyt.
Vielä viimeinen lause.. noin! Nyt klikkaa 'Lähetä', ja se on siinä! Siinä samassa ovi kolahtikin ja Milla kohotti katseensa. Ann-Marie asteli sisään iloisena kuten tavallista.
Milla nousi tuolistaan ja Ann-Marie käveli tämän luokse yllätyksellinen ilme kasvoillaan.
"Hei. Sain just kirjan valmiiksi", Milla hymähti.
"Hienoo! Sehän sopiikin mun suunnitelmiin loistavasti..", Ann-Marie tokaisi ja kietoi kätensä Millan ympärille. MIlla odotti, mutta toinen ei jatkanut. Vähän ajna kuluttua he erkanivat toisistaan.
"No? Aiotsä kertoa mullekin?"
"Me lähdetään bilettää!" Ann-Marie hihkaisi ja jatkoi, "Tätä sä oikeesti tarvitset nyhrättyäs koko vuoden täällä neläjn seinän sisällä."
Milla oli vastahakoinen: "Ei mulla ole edes mitään päällepantavaa... Ja minne mä nyt muka tännäköisenä lähtisin? En mä mitään tarvitse, vietetään vaan koti-iltaa..."
"Mitä, täällä meidän haisevassa kämpässä jossa ei ole edes telkkaria!? Ja mitä vaatteisiin tulee, eiköhän me jotain keksitä..."
Niinpä Milla laahusti Ann-Marien perässä alakertaan ja katseli, kun tämä vaihtoi salamannopeasti vaatteensa tyköistuvaan pikkumustaan.
"Ihan oikeasti!" Milla tuskastui. "En mä voi tällaseen ruveta! Mä olen ruma, en mä voi mihinkään baarrin lähteä.."
"Nyt riittää hölmöily! Suu soukemmalle, ja anna mun hoitaa tää homma!"
Etsittyään Millalle mekon, Ann-Marie pakotti tämän sängylle istumaan, hakki meikkipussin vessasta ja alkoi sivellä meikkivoidetta Millan iholle.
"Ja nyt liikkumatta, mä en halua söhrätä tän ripsivärin kanssa!"
***
Kaksi siroa jalkaparia liikkui ripeään tahtiin Yökerho Arkun pihalla. Ilta oli lämmin ja kostea, aiemmin päivällä oli satanut rankasti.
Milla ja Ann-Marie pysähtyivät ulko-oven eteen. He katsoivat toisiaan, vetivät syvään henkeä ja astuivat sisään.
Ensimmäisenä he huomasivat tulleensa jonkinliaseen vastaanottotilaan, jossa ei kuitenkaan ollut muita kuin vanhanaikainen tietokone ja päivänkakkarataulu. Tytöt katsoivat jälleen toisiaan ja kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta he jatkoivat muitta mutkitta baarin puolelle.
"No, mennäänöä vaikka tanssimaan?" Ann-Marie kysyi ja Milla seurasi ystäväänsä tanssilattialle.
Värivalot loistivat kirkkaana ja musiikki pauhasi alkuillasta reippaana ja tarttuvana. Lattialla ei ollut tanssimassa ketään muita, joten tyttöjen tanssi alkoi muuttua vapautuneemmaksi ja sulavammaksi.
"Haluutsä juoda jotain?" Ann-Marie huusi musiikin yli, kun lattialle alkoi virrata muitakin ihmisiä. Milla vastasi myöntävästi ja tytöt kävelivät baaritiskille.
He puhelivat hetken aikaa niitä näitä, kunnes Ann-Marien olemus muuttui yhtäkkiä jännittyneeksi ja hermostuneeksi. MIlla huomasi tämän ja kysyi: "Mikä on?"
"Älä nyt kato tonne, mutta... Mä sanoin älä kato! No niin, kato kohta vasta kun mä käännyn. Toi mies tuolla nurkassa, se on se Pertti, se joka yritti iskeä mua joskus viime talvena... Se oli ihan eri näkönen sillo..."
Ann-Marie naulitsi katseensa visusti eteen päin, ja Milla kääntyi hämmentyneenä katsomaan tuota epäilyttävää Perttiä.
Mies istui baarijakkaralla ja ryysti juomaansa. Ulkonäöstä päätellen hän näytti juuri ylittäneen kolmenkymmenen ikävuoden, hänen kasvonpiirteensä olivat jykevät ja hiukset tyylikkäästi laitetut. Avonainen kauluspaita ja pinkki kaulakoru saivat Millan epäilemään.
"Homo. Selvä homo", Milla tokaisi ja tytöt hörppäsivät samanaikaisesti juuri eteensätuoduista laseista.
Ilta kului, ja Ann-Mariella näytti olevan vaikeuksia unohtaa Pertti. Noin neljännen mehucocktailin jälkeen, hän otti miehen taas puheeksi.
"Hitto vieköön, Ann, jos se noin kovasti sua kiinnostaa, niin mee puhumaan sille!" Milla ärähti, kun ei sietänyt katsoa yystävänsä vaikerointia.
"Oikeesti? Pitäiskö mun?" kysyi Ann-Marie hengästyneenä. Milla loi häneen epäuskoisen katseen ja nyökkäsi.
Ann-Marie nousi, mutta Perttiä ei näkynytkään enää missään. Ann-Marie huokaisi pettymyksestä, ja oli jo istumassa takaisin penkilleen.
Siinä samassa miesten vessan ovi avautui ja Pertti käveli ulos.
Ann-Marie hyökkäsi heti puhumaan miehelle.
"Hei", hän sanoi ja väläytti viettelevimmän hymynsä. "Muistatsä vielä mut?"
"No en kai mä sua vois unohtaa", Pertti naurahti. Ann-Marie pani merkille, että miehen kopea äänensävy oli poissa, ja tämä jopa puhui ihan normaalilla puhekielellä.
Pertti lausui muutaman liioittelemattoman kohteliaisuuden, ja Ann-Marie heitti pientä flirttiä kehiin. Juttu tuntui luistavan Pertin kanssa aivan uudella tavalla. DJ vaihtoi biisin nopeampaan.
"Tanssitaanko?" PErtti huudahti musiikin yli. Ann-Marie hymyili ja antoi miehen vetää itsensä tanssilattialle.
Ann-Marie nautti Pertin seurasta. Tanssiminen oli vapauttavaa, ja hän tunsi Pertin katseen seuraavan notkeaa vartaloaan.
Milla katseli, kun hänen ystävänsä katosi tanssilattian ihmisvilinään. Hän oli iloinen Ann-Marien puolesta, koska tämä ei ollut saanut flirttailla eikä tanssia pitkään aikaan, heillä oli ollut niin kiire järjestää omia raha-asioitaan. Milla tunsi kuitenkin yksinäisyyden piston rinnassaan.
"Hei Liisi, heitäs vielä yksi mehupaukku", Milla huikkasi baarimikkolle.
"Selvä se", nainen vastasi iloisena.
***
Rempseä tanssimusiikki oli vaihtunut Whitney Simstonin "I will always love you":hun, eikä tanssilattialla enää näkynyt nopeaa liikettä (lukkuunottamatta muutamia idiootteja, jotka eivät sisäistäneet hitaan tanssin merkitystä), vain muutama toisiinsa kietoutunut pari, jotka keinuivat hiljaa paikallaan.
Ann-Marie jännittyi, kun Pertin kädet laskeutuivat hänen takamukselleen. Hän yritti olla varähtämättä tämän kosketuksesta ja rentouttaa jäsenensä. Pertti loi hänelle ilkikurisen hymyn.
"Sä olet kaunis", Pertti kuiskasi venytellen jokaista tavua hitaasti.
Yhtään varoittamaatta Pertti suuteli Ann-Marieta ahnaasti, haluavasti. Kuuma tunne hulvahti naisen lävitse. Ann-Marie sulki silmänsä ja yritti pitää päänsä selkeänä. Ei, mehucocktailit ja Pertin läheisyys alkoivat nousta päähän... Hän ei voinut... Pakko vastustaa... Liian vahva houkutus, Ann-Marie ei osannut vastustaa sitä. Hän antautui täysin Pertin huulille ja antoi huuman viedä mennessään...
***
Rankkasade oli alkanut. Milla ja Ann-Marie olivat tulleet kävellen, (eivät he autoa omistaneetkaan, ei sen puoleen), eikä Millalla ollut rahaa taksiin. Oli pakko kävellä. Sade tuntui huuhtovan apeuden mennessään, ja Milla osasi toivoa vain, että pääsisi pian lämpimään. Tai olisi ainakin pitänyt ottaa jonkunlainen takki mukaan.
***
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Pertin huulet erkanivat Ann-Mariesta. Pertti puristi naisen itseään vasten ja kuiskasi: "Lähetsä meille?"
Ann-Marie katseli ympärilleen. Milla oli kadonnut. Hän oli varmaan lähtenyt kotiin... Mutta kuinka kauan sitten? Ann-Marien ajantaju oli tyystin hävinnyt. Voisiko hän lähteä melkein tuntemattoman miehen mukaan? Olisiko Milla vihainen kun hän katoaisi yöksi jonnekin? Toisaalta... Hän oli aikuinen, osaisi kyllä pitää huolen itsestään. Sitäpaitsi kutsu houkutteli... Oliko kieltäytymisen mahdollisuutta edes olemassa?
"Njjoo, kai mä lähden.."
***
Milla katsoi itseään peilistä pitkään. Hän ei voinut olla miettimättä, miltä tuntuisi itse olla Ann-Marien paikalla, miesten piirittämänä, kaikkien ihailemana, kauniina... Meikit oli ppyyhittävä pois. Huh, pakkelia oli ollut paljon. Ei ihme, että Millasta oli tuntunut siltä kuin kasvoja peittäisi ainakin kymmenen ylimääräistä ihokerrosta.
Mietteisiinsä panuetunena, Milla kömpi epähuomiossa Ann-Marien sänkyyn. Tutun hajuveden tuoksu leimahti hänen sieraimiinsa, ja se oli viimeinen asia jonka hän muisti ennen kuin vaipui levottomaan ja surumieliseen uneen.
***
Hyvin lähellä Millaa, Pertti ja Ann-Marie olivat selvinneet pitkästä kävelymatkasta vain kahdenkymmenen minuutin taksimatkalla. Nyt he seisoivat Pertin jättimäisen ison kartanotalon edessä, ja Ann-Mari hytisi kylmästä ja kunnioituksesta.
Pertti nytkäytti päätään kehottaen Ann-Marieta seuraamaan. Nainen käveli sisään epävarmasti, miettien oliko sittenkään tekemässä viisaasti.
Ann-Marie seurasi vaaleaa miestä olohuoneeseen,ja valmistautui kohtaamaan viettelemisensä näyttämön.
Nainen vetäisi kiivaasti henkeä. Huone oli kylmine takkoineen ja hienostelevine sisutuksineen kaikkea muuta kuin kodikas, mutta tiettyä kutsuvuutta siinä oli, johtuiko se sitten pöydällä odottavista viinilaseista vai kiihkeästä tunnelmasta, jota Ann-Marie pelkäsi ja samalla kaihoisasti odotti. Hänen huuliltaan pääsi pieni huokaus, jota hän jo samassa katui, sillä Pertti loi häneen kysyvän katseen.
He istuutuivat ja Pertti kehotti ottamaan viinilasin pöydältä. Ann-Marie oli juonut jo jonkin verran mehupaukkuja baarissa, ja tietty pieni ääni, joka kuulosti kummasti samalta kuin Milla, varoitti, ettei Ann-Marien olisi hyvä juoda enempää. Hän tarttui kuitenkin lasiin, ja asettui sohvalle jäykästi, nojaamatta selkänojaan.
"Näinkö tämä yleensä menee?" Ann-Marie kysyi hiljaa. Pertti naurahti matalasti ja vastasi ääni paksuna: "Mikä? Luuletsä että mä rahtaan tänne tyttöjä harva se ilta?"
"Voisin sanoa, että mä tiedän sun tekevän niin?" Ann-Marie lausahti surullisena saaden vastauksekseen toisen naurahduksen. "Hei, rentoudu nyt vähän. Nojaa tähän sohvaan. Hengitä."
Ann-Marie nojasi ja hengitti. Epävarma ilme ei haihtunut naisen kasvoilta, joten Pertti jatkoi vielä: "No älä nyt hei, kaikki voi muuttua. Mä en ole mikään naistennaurattaja, en vaan ole sitoutunut kehenkään." Ann-Marie ei oikein kyennyt vakuuttumaan Pertin sanoista, mutta...
...jo seuraavassa hetkessä hän tunsi Pertin käsien sulkeutuvan ympärilleen ja hän tunsi tutun kuuman hulvahduksen. Taas se pieni Milla-ääni huusi hänen päässään, ettei tämä ollut järkevää. Ann-Marie kuitenkin hätisti sen pois, ja antautui täysin ihanan tunteen vietäväksi...
***
Ann-MArie heräsi seuraavana aamuna siihen, että aurinko valaisi taivaankantta, ja paistoi lämpimästi suoraan Pertin makuuhuoneeseen.Edellisiltana tehty kampaus oli purkaantunut, ja Ann-MArie haroi hiuksiaan silmiltään, niiden valuessa valtoimenaan olkapäille. Perttiä ei näkynyt missään.
Ann-Marie pukeutui nopeasti, ja jaksamatta tehdä hiuksilleen mitään, ja tuntien olonsa hyvin levottomaksi hän selvitti tiensä alakertaan.
*Tässä kohtauksessa kävi tosi tyhmä moka, arvatkaa huomasinko vasta osaa kirjoittaessani, ettei sillä ollut muuta päällä kuin se musta cocktail-mekko...*
Pertti seisoi keittiössä kädessään sininen kahvimuki ja yllään vihreä Lacoste-aamutakki.
Hän näytti juuri niin kutsuvalta ja tyytyväiseltä, että Ann-Marie unohti hetkeksi oman levottomuutensa, ja kiireensä päästä pois talosta.
Siinä samassa Ann-Marie huomasi Pertin nostaneen hänet keittiötason päälle istumaan, ja hyväilevän alaselkäänsä vastustamaton katse silmissään. Ann-Marien raottuneilta huulilta pääsi jälleen huokaisu.
"Sä olit ihana eilen", Pertti sanoi, kuin ohimennen. Ann-Marie naurahti. "Mun on pakko mennä nyt."
VIelä muutaman pikaisen suudelman, ja siirappisen katseen jälkeen, Ann lähti kävelemään kotiin. Onneksi matka ei tosiaankaan ollut pitkä. Hän näki talon heti astuttuuaan ovesta ulos. Niinpä nainen suuntasi askelensa kolean aamun läpi, vaikka hän olisi niin paljon mieluummin jäänyt Pertin syliin. Niin paljon Ann-Marie tunsi kuitenkin olevansa velkaa Millalle, kun ei ollut edes vaivautunut huomaamaan tämän lähtöä.
***
Milla oli juuri hankaamassa erästä erityisen inhottavaa likatahraa pois keittiötasosta, kun kuuli oven käyvän. Ei tuottanut paljoakaan hankaluuksia arvata, kuka tulija oli.
Milla ei ollut vihainen, kuinka hän olisi voinut? Eilisiltainen haikeuskin oli hävinnyt jonnekin yön aikana, ja Milla pursusi tarmoa saatuaan yöllä ajatuksistaan idean uutta kirjaa varten. Nyt hän odotti pääasiassa huvittuneena, miten Ann-Marie selittäisi tapahtuneen. Nytkin hänen oli vaikea pidätellä naurua, ja vain vaivoin hän sai tyrehdytettyä naurun ainoastaan leveään hymyyn.
"Kuule, mä olen tosi pahoillani, mä en tiedä mitä tapahtui, jotenkin mä vaan.. no, unohdin, kun Pertti oli siinä, ja sitten sä olit siinä, ja sitten et ollut, ja sitten..."
Milla tukki ystävänsä katuvan sanatulvan syöksähtämllä suoraan tämän syliin.
"Älä siitä välitä", Milla sanoi, ja tunsi kuinka Ann-Marie huokaisi helpottuneena. "Kiitos että veit mut sinne baariin."
***
KAHDEN VUODEN KULUTTUA:
Lopultakaan tytöt eivät oleet lähteneet baariin kuin sen yhden kerran. Ann-Marie oli tapaillut Perttiä epäsäännöllisesti jo parin viime vuoden ajan, ja kerran erottuaan he olivat päätyneet lopullisesti yhteen. Ann-Marie kukoisti,ja haaveili jo yhteisestä arjesta ja lapsista Pertin kanssa. Pertille hän ei kuitenkaan haaveitaan paljastanut, sillä Pertti ei ollut omien sanojensa mukaan nopea sitoutumaan. Millan epäilyksistä huoliimatta Ann-Marien mielestä oli vain ajan kysymys, milloin Pertti kosisi häntä.
Millan eläm alkoi vastaavasti mennä alamäkeen. Päivät kuluivat rutiininomaisesti, ja Milla alkoi miettiä, oliko tämä sittenkään sellaista elämää mitä hän halusi. Kirjat eivät olleet tuoneet menestystä eivätkä mainetta, vaikka rakkausromaaneja oli karttunut jo neljä kappaletta. Viimeisimmän kirjan kohdalla Milla oli kuitenkin tehnyt muutoksen; teoksen nimi oli Siiat, ja se kertoi siikojen huonosta yhteiskunnallisesta asemasta muiden kalojen joukossa. Milla oli halunnut kokeilla jotain uutta, ja veti eri yhteiskuntaluokkien välisen taistelun huumorin säväyksin esille. Siiat olivat oikesti piikoja, jotka joutuivat palvelemaan haukia, järvien kuninkaita. Millan mielestä koko idea kuulosti nyt järjettömältä, mutta kirja oli jo lähetetty kustantamolle.
Eräänä päivänä posti toi tullessaan kuitenkin jotain, joka muutti kaiken.
Milla ei ollut uskoa silmiään, kun hän oli avannut kuoren. Se oli kirje Simmerus-kustantamolta. Siiat oli ylittänyt kaikki Millan odotukset. Sitä oli laitettu tuotantoon kymmeniä tuhansia kappaleita, ja niiden kaikkien arveltiin menevän kaupaksi. Oli jopa varauduttu tekemään useita muita painoksia, siltä varalta, että ensimmäinen lasti myytäisiin loppuun. Milla oli onnensa kukkuloilla. Tämä oli se mihin hän oli tähdännyt, maine ja kunnia odottivat häntä!
JATKUU SEURAAVASSA OSASSA...
***
Millasta siis poikkeuksesllisesti kaksi osaa, koska vaihtoehtona olisi kuvata ja kuvata ja kuvata niin paljon, ettei tämä osa olisi tullut valmiiksi ikinä. Tai siis tämä oli oikeastaan vain osanpuolikas, joten tavallaan Millan ja Markuksen jutut menevät tasan, koska Milla hävisi kuvioista paljon aikaisemmin, ja hänen tarinansa on aavistuksen salaperäisempi. Tavallaan .-D Kommenttia saa jättää, ja lupaan, että seuraava osa valmistuu ennen ensi joulua!!!
Kommentit